Herätellääs tätäkin hieman henkiin.
Lempiräiskintöjä (pikemminkin lempiammuntapelejä) on aika liuta. Aloitetaan kuitekin legendaarisista Operation Flashpointista ja ArmA-sarjasta. Kaikkia näitä yhdistää vapaamuotoisuus ja pyrkimys realismiin. Sandbox-tyylisen pelin suurin vahvuus on erityisesti rajoittamattomuus; voit mennä mihin tahansa haluat kartalla. Mission editorilla voi helposti tuottaa omia tehtäviä peliin. Lisäksi laajan fanipohjan ansiosta nettiin tulee joka päivä uutta, ilmaiseksi ladattavaa sisältöä lisää. Muokkaamisen mahdollisuudet ovat mahdollistaneet myös mm. sellaiset modit kuin BWMod ja FDFMod. Myös multiplayer on erinomaisen hauskaa touhua, jonka parissa saa kavereiden (lähinnä Henu ja Pege) seurassa vietettyä tuntikausia putkeen - ja tottakai tehtävissä, jotka olemme itse väsänneet.
Seuraavina listallani tulevat Ubisoftin Tom Clancy's -pelit. Näistä olen tähän mennessä tosin pelannut vain Rainbow Six: Vegasia ja Ghost Recon: Advanced Warfighteriä. R6: Vegas on, vaikka hc-R6-veteraanit sitä usein haukkuvatkin, valehtelematta yksi parhaiten toteutetuista CQB-peleistä ikinä. Taktikoida joutuu helpollakin vaikeustasolla, vaikkei liikaa omaan makuuni. Tämän ansiosta peli on hieman hidastempoisempi eikä missään vaiheessa mene "spray and pray" gtyyliseksi mätöksi CS-tyyliin. Plussaa myös yhdestä parhaasta tekoälystä, mitä olen ampumispeleissä nähnyt. Lisäksi tunnelma, erityisesti alun Meksiko-osiossa, on sanalla sanoen magee.
GRAW puolestaan on pelityyliltään hieman ArmA-sarjan tyyppistä hiiviskelyä. Helpoimmallakin vaikeustasolla tämä kysyy hermoja, kun joka loukossa saattaa olla vihollinen kämppimässä. Plussia tietty realismi ja aseiden muokkausmahdollisuus, sekä luonnollisesti fiilis osassa tehtäviä.
Last but not least, ihkutihku Modern Warfare -sarja. En yleensä ole perusräiskinnän ystävä, mutta ostin MW2:n kaiken hypen perusteella, mitä kaveritkin ruokkivat. Kampanjasta pidin epärealistisuudesta huolimatta, jälleen kerran fiiliksen takia. Hans Zimmerin musiikit ja juoni (jonka muuten kirjoitti 24:n käsikirjoittaja!) myötävaikuttivat yksinpelikampanjan tunnelmaan, joka on mielestäni sekä MW2:n että Henulta myöhemmin lainaamani ykkösosan ehdottomasti vahvin puoli.
Toinen, myöhemmin hoksaamani hieno asia MW2:ssa on spec opsit, joita on pirun hauska suorittaa kaverin (Migog <3) kanssa. Kovasti kehuttu multiplayer oli rankka pettymys: ADHD-tyylinen mättö vailla ripaustakaan realismia, saatika fiilistä, ei todellakaan iske. En ole onnistunut näkemään ylipäätään, mikä perustavanlaatuisesti erottaisi MW2:n multiplayerin esimerkiksi rakastetusta Counter-Strikestä.
<3 -Pege
