KaartJR SPOLK II/10

[Patrik]

Ajattelin tässä lomille päästyäni kirjoitella ihmisille omia mietteitäni omasta arjestani puolustusvoimien puolella. Suurimmalla osalla yhdistyksen peleissä käyvistä oma varusmiespalvelus on varmaankin vielä edessä, joten heittelen tänne omia kokemuksiani aina kun kerkeän.

Itselläni kutsunnat olivat vuoden 2008 puolella, joissa myös ilmaisin halukkuuteni päästä suorittamaan palvelusta Kaartin Jääkärirykmenttiin, mieluiten sotilaspoliisikomppaniaan. Kutsunnoissa hehkutettiin paljon Karjalan Prikaatia Vekaranjärvellä - kuulemma perinnesyistä suuri osa esimerkiksi Järvenpäässä asuvista tahdotaan nakittaa sinne. Onneksi itse ei tarvinnut omasta palveluspaikasta kättä vääntää, vaan lautakunta löi palvelukseenastumismääräykseeni haluamani ajan ja paikan - 12.7.2010 Santahamina.

12. heinäkuuta koitti sitten palvelukseenastumispäivä ja matka kohti Santahaminaa alkoi. Kaartin Jääkärirykmentti sijaitsee siis Helsingin Santahaminan saarella. Järvenpäästä paikalle pääsee melko kätevästi junan, metron ja bussin avulla kikkailemalla.

Bussilla porteille päästyäni tulevat varusmiehet siirrätettiin parkkipaikalle odottamaan. Samalla sotilaspoliisit varmistivat jokaisen henkilöllisyyden ja tiedustelivat, onko mukana teräaseita, alkoholia tai huumausaineita. Hetken sai odotella auringon paahteessa, jonka jälkeen saimme pasikyydin muonituskeskuksen eteen. Tästä siirryimme muonituskeskuksen auditorioon istumaan. Hetken odoteltuamme pääsimme jatkamaan matkaa, samalla kun huumekoira nuuhki jokaisen kantamukset. Tämän jälkeen matka jatkui kohti muonituskeskuksen yläkerrassa sijaitsevaa liikuntasalia, jossa saimme tietää oman perusyksikkömme. Itselleni napsahti juuri se haluamani, eli sotilaspoliisikomppania.

Päivän aikana siirryimme omalle kasarmille, jossa täytettiin lappuihin omia tietoja jne. Samalla suoritettiin joukkuejaot alikersanttien kysyessä kuinka paljon cooperin testissä menisi, jos siltä istumalta juoksisi. Samalla kysyttiin myös omaa motivaatiota. Heitin vastaukseksi noin 2500 metriä ja kerroin motivaationi olevan korkealla. Tästä hyvästä napsahti paikka kolmanteen joukkueeseen.

Päivän aikana kävimme hakemassa varusteita - arvatenkin vauhtisäkki tuli täyteen tavaraa. Onneksi varusvarastolta on lyhyt matka kasarmille. Sääliksi käy seitsemättä joukkuetta, jotka majoittuvat muutaman kilometrin päässä aliupseerikoulun tiloissa... Ensimmäisessä erässä saimme muun muassa seuraavat varusteet:

-2 x M91 maastopuku
-Lippis (sorsa)
-Neljä paria sukkia
-Kolme t-paitaa
-Kolmet alushousut
-Sadeasu
-Kumisaappaat
-Kuulosuojaimet
-Varustereppu (sipulisäkki...)
-Komposiittikypärä M/92
-Nahkavarsikenkä, asutuskeskustaistelijan
-Lenkkarit

Melko perusvarustus näin P-kauden alkuun. Hauskimpana toki se, että ensimmäiset kaksi viikkoa hiihdämme lenkkarit jalassa...

Päivän lopuksi tutustuimme tupamme kahteen alikersanttiin ja toisiimme, sekä harjoittelimme jonkin verran toimistokäyttäytymistä, kolmijonoon järjestymistä (kolme vierekkäin, monta peräkkäin) ja punkan tekoa.

Ti 13.7.

Ei mitään poikkeuksellista mainittavaa. Saimme omat henkilökohtaiset rynnäkkökiväärimme, jotka tässä tapauksessa olivat mallia RK 95TP. Tähän lisäksi kolme lipasta, kaksi hihnaa ja puhdistusvälineet. Aseen lisäksi saimme myös suojanaamarit mallia Scott M95.

Ke 14.7.

Pääsimme käymään sotilaskodin infotilaisuudessa. Eli ensimmäistä kertaa sodessa. Emme päässeet vielä tässä vaiheessa liikkumaan omin päinemme varuskunta-alueella, jolloin myös iltavapaat olivat rajoitettu yksikön sisälle.

Pe 16.7.

Perjantaina oli vuorossa lääkärintarkastukset. Kävimme muonituskeskuksen (mukes) liikuntasalissa tarkastuttamassa kuulomme, verenpaineemme, näkömme, pituutemme ja painomme. Tämän jälkeen suuntasimme kohti varuskuntasairaalaa, eli veksiä. Siellä saimme muun muassa kaksi rokotusta, joista toinen oli jäykkäkouristusrokotus ja toinen aivokalvontulehdusta vastaan. Olivat kyllä elämäni nopeimmat kaksi rokotusta. Rokotusten jälkeen kävimme vielä sairaanhoitajan puheilla. Sairaanhoitaja yritti vielä ehdotella itselleni B-luokitusta yläasteaikaisen migreenin vuoksi, vetoamalla muun muassa raskaaseen koulutukseen. Sanoin, ettei mokomaa ole ollut herran aikoihin, jolloin sairaanhoitaja kehotti vielä käymään lääkärin luona. Lääkärin mukaan ongelmaa ei ollut, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

La 17.7.

Lauantaina oli vuorossa ensimmäiset kovapanosammunnat rynnäkkökiväärillä 150 metrin matkalta. Aikaa meni melko pitkälti aseen tähtäinten kohdistamiseen edellisen käyttäjän jäljiltä. Muutoin ihan hyvä ase makuuasennosta ammuttuna. Vahinko, että muutamat sankarit eivät ymmärrä varomääräyksiä, vaan pyörivät aseiden kanssa miten sattuu jopa makuuasennossa. Käytännössä näissä ammunnoissa ei tehdä käsketyn asian lisäksi mitään muuta. Silti joillain oli tarve irrottaa lipas aseesta omien laukaustensa jälkeen, ilman ammuntojen johtajan käskyä.

Ammuntojen lomassa söimme myös pakkilounaan ampumaradan kupeessa. Ruokana oli nakkikeittoa, vaaleaa leipää, riisifrutti ja mehua. Aivan syötävää ruokaa siis. Kyseisessä tapauksessa olimme siis Santahaminan saarella, jolloin pakkilounas tulee suoraan mukesista tilattuna.

Iltapäivällä kävimme suorittamassa P1-kokeen - toisinsanoen ns. pällikokeen. Kokeessa on kolme 40 kysymyksen sarjaa:

-40 kysymystä kuvioista (täydennä puuttuva pala kuvioon)
-40 kysymystä sanasuhteista (mikä ei kuulu joukkoon jne.)
-40 laskutehtävää

Aikaa kokeen suorittamiselle oli noin 45 minuuttia ja jokaiselle osiolle oli erikseen omat aikarajansa. Suurin osa ajasta meni siihen, kun luutnantti selitti vastauslomakkeen täytön ratakiskosta vääntäen. Kirjaimellisesti. Itse kerkesin vastata noin 25 kysymykseen jokaisessa kohdassa, enkä viitsinyt erityistä kiirettä pitää.

Su 18.7.

Sunnuntaina oli vuorossa omaistenpäivä, johon kuului muun muassa kalustoesittelyä, kasarmin esittelyä ja sotilaskodissa pyörimistä. Ei mitään kovin erityistä kuitenkaan, tavallista kevyempi päivä sentään. Illalla osa meistä kävi juoksemassa parin alikersantin johdolla niin kutsutun kuntsarilenkin. Kuntsarilenkki on noin seitsemän kilometriä pitkä lenkki, joka kiertää saarella. Kun lenkin juoksee 15 kertaa, laittaen puumerkkinsä tarkastuspisteillä oleviin papereihin, ansaitsee yhden kuntoisuusloman. Oli ihan kiva juosta sateessa vaihteeksi. Joskin teki tiukkaa yrittää pysyä teräsmiesalikersantin mukana joukossa...

Ma 19.7.

Maanantai meni melko tehokkaasti MPKK:n auditoriossa istuessa eri oppitunneilla. Kaartinjääkäritoimikunta esittäytyi ja kertoi toiminnastaan varusmiesten hyväksi. (Kaartin Jääkärirykmenttihän on siitä omalaatuinen, että meidän varusmiestoimikunta on todellakin kaartinjääkäritoimikunta. Samoin rykmentissä palvelleet ovat vähintäänkin Kaarinjääkäreitä, eivätkä pelkkiä jääkäreitä.)
Kuljetuskomppanian luutnantti kertoi meille liikenneturvallisuudesta humoristisin sävyin ja yritti saada meitä loikkaamaan kuljetuskomppaniaan peruskoulutuskauden jälkeen. Kuskithan ei todistetusti kävele metriäkään, siitä kertoo muun muassa kuljetuskomppanian oven edessä oleva bussipysäkki...

Liikenneturvallisuusoppitunnin jälkeen juoksimme kiireellä mukesiin syömään, jonka jälkeen pyrähdimme vielä takaisin MPKK:lle kuuntelemaan sotilaspastorin oppitunnin.

Ti 20.7.

Sahara kutsui. Sahara on täynnä hiekkaa. Hienoa hiekkaa. Ainoastaan vesi puuttuu, muuten sitä luulisi uimarannaksi. Kävimme läpi yksittäisen taistelijan etenemismuotoja. Tuttuja juttuja varmaankin jokaiselle kuulasotailijalle:

-Käynti (normaalia kävelyä, lähinnä erilaisiin siirtymiin käytetty)
-Hiipiminen (rullaava, varovainen askellus, hivenen kyyryssä tarkkaillen maastoa)
-Konttaaminen (jokainen on tehnyt joko vauvana tai viikonloppuisin, piippu eteenpäin, tukki kainalossa, jottei piippu dippaa hiekkaan tai lumeen)
-Ryömiminen (lähes sama kuin edellä, mutta entistä matalampana, edelleen piippu eteenpäin, ei mitään leffatyylistä aseen poikittain pitämistä käsissä)
-Syöksyminen (polvet kiittää, noin kolmen sekunnin eteneminen, jonka jälkeen munat turpeeseen suojaisaan paikkaan)

Treenailimme edellä mainittuja etenemällä tietyn pätkän jokaisella tyylillä. Polvisuojillahan ei kuulemma metsässä tee mitään. Saanen olla eri mieltä...

Samalla kerralla kävimme läpi myös ryhmän etenemismuotoja ja käsimerkkejä. Etenemismuotoja mm:

-Avojono (tiedustelijapari edellä L-muodossa, ryhmänjohtaja heidän takanaan, muu ryhmä perässä, välit noin 5 m jäsenten välillä pl. tiedustelijat)
-Kiila (tiedustelijat ja RJ keulilla, muu ryhmä kiilamuodossa)
-Parvi (lähinnä rajoilla ja aukeilla käytetty, jolloin jäljestys vaikeaa (tiedustelijat n. 50 m RJ:n edessä, muu ryhmä hajaantuneena n. 200 m RJ:n taakse molemmille sivustoille, pari perämiestä takana perää pitämässä))

Samana päivänä kävimme toisella 150 metrin radalla ampumassa kaksi RK1 -ammuntaa ja yhden RK2 -ammunnan. RK1:ssä ammutaan viisi laukausta makuulta, jolloin maksimipistemäärä on 50. Itse sain ensimmäisestä 40 ja toisesta 39. Lähinnä tähtäinten kohdistamiseen meni taas aikaa. RK2:ssa ammutaan kymmenen laukausta, jolloin pistemäärä on luonnollisesti 100. Itse sain kellotettua 91. Vähän oli turhaa hajontaa kasassa. Tällä kertaa ampujassa vika todennäköisesti. Kersantti lupasi korkeimman tuloksen saaneille autokyydin kasarmille. 91 pistettä oli kuin olikin korkein pistemäärä, mitä kukaan sai. Vahinko vain, että joukossa oli lisäkseni toinenkin. Kivi-saksi-paperit -kilpailu takasi voiton juuri sille toiselle kaverille, prkl...

Ke 21.7.

Keskiviikkona suoritimme lihaskuntotestit. Melko mukavaa suorittaa kyseiset testit, kun kaikki paikat olivat jumissa eilisestä tetsauksesta. Tuloksia:

-Vauhditon pituus: 235 cm (kiitettävä 240)
-Leuanveto: 9 (kiitettävä 14 ilmeisesti (pariin viikkoon päässyt leukojakaan tekemään, joten näkyi tuloksessa saman tien))
-Vatsat: 44 (kiitettävä 48)
-Selät: 67 (kiitettävä 60)
-Punnerrukset: säälittävät 23 (kiitettävä 38 (kädet aivan saissena edellisestä päivästä)

Kuntotestien jälkeen oli aika hakea seuraava varuste-erä:

-Varsikengät M05 (lomapopot, iskemättömät peräti)
-Pakkassaappaat
-Neljä paria talvisukkia
-Nahkahanskat
-Kauluri
-Viiltosuojakäsineet
-Nallepuku
-Villapaita
-Väliasuja
-Makuupussi + lakanat + suojapussi
-Maastopuku M05 (lomapuku)
-Pakkastakki M05
-Pakkastakki + housut M95
-Talvilakki M05
-Talvilakki M91
-Luotisuojaliivi M05 + kovat levyt
-Varusteliivi M05
 -3x lipastasku (aika perseestä kyseisten taskujen läpät, aina tiellä)
 -mini yleistasku
 -pieni yleistasku
 -iso yleistasku
 -kenttäpullotasku
 -nassetasku
 -reisipaneeli
-Palosuojahuppu
-Alushuppu
-Iso ja pieni reppu

To 22.7.

Torstaina kasailimme kersantin johdolla varusteliivimme ja sijoittelimme taskut samalla tavalla. Itse pääsin olemaan mallinukkena, jolloin kersantti heitteli taskuja omiin liiveihini. Eipähän tarvinnut itse nähdä vaivaa ainakaan.

Samana päivänä heitimme varusteliivit niskaan ja menimme saharaan harjoittelemaan etenemistä jälleen kerran. Täytyy sanoa, että melko pehmeä alku meillä on ollut, kun hiihdämme pitkin saharaa lenkkareissa, ysiykköset päällä varusteliivien ja sorsan kanssa...  Polvet kiittivät kyllä taas syöksymisestä johtuen.

Pe 23.7.

LomaTJ nolla! Mutta sitä ennen... Varusvaihto. Pääsimme vaihtamaan rikkinäisiä tai vääränkokoisia varusteita. Ajattelin vihdoinkin hankkia sipulisäkkiini sen puuttuvan kantohihnan. Tätä ennen olin kantanut mokomaa makuualustan kiinnitysremmeistä. Joskin tuskin enää tulisimme koko säkkiä tarvitsemaankaan, kun saimme uudet reput. Varusvaihto heitti kuitenkin kuperkeikkaa, sillä paikalle päästyämme selvisi, että vaihto koskee vain loma-asusteita. Tämän jälkeen olikin sitten hetki turhaa odottamista, kunnes pääsimme VIHDOIN vaihtamaan likaiset vaatteemme. Pari viikkoa kolmen t-paidan ja alushousujen kanssa ei ole kovin hyvä yhdistelmä kuitenkaan, vaikka onkin vielä siedettävän rajoissa. Onpahan loman jälkeen puhtaat vaatteet odottamassa.

Päivällä treenailimme lippaanvaihtoa pari kertaa. Huvittava puoli on se, että alikersanteilla ja kantahenkilökuntaan kuuluvilla kersanteilla tuntuu olevan eri näkemys siitä, miten lipas tulisi vaihtaa. Alikersantit opettavat irrottamaan tyhjän lippaan ensin, heittämään sen dumppiin tms. ja tämän jälkeen kaivamaan uuden lippaan esiin. Kersantti esitti toisenlaisen ja mielestäni juurikin paremman näkemyksen, jossa ensin kaivetaan uusi lipas, irrotetaan vanha ja hylätään se maahan jalkojen juureen, kiinnitetään uusi ja ladataan ase. Tämän jälkeen vanha lipas voidaan noukkia dumppiin tms. ja ase on nopeammin käytettävissä. Samoin kersanteilla tuntuu olevan eri näkemys varusteliivien taskujen sijoittelusta. P-kaudella jokaisella on oltava samanlainen taskusijoitus liiveissään...

Ja ne lipastaskut. Lipastaskuissahan on tuo BW-tyyppinen kiinnitystyyli, jossa ei sinällään mitään vikaa ole. Taskun muotoilun ollessa löysä ja läpän peittäessä myös taskun sivut, hajoaa pää aina, kun esiin otettava lipas jumittaa kiinni läppään. Vaatii taas perhanasti totuttautumista jenkkitaskujen jäljiltä.

Kävimme jälleen saharassa treenailemassa taistelijaparin etenemistä telaketjuna syöksyen. Tuttu juttu lähes kaikille todennäköisesti:

-1 huutaa "syöksyn"
-2 huutaa "tuen"
-1 syöksyy asemaan
-1 huutaa "valmis"
-2 huutaa "syöksyn"
-1 huutaa "tuen"
-2 syöksyy asemaan
-2 huutaa "valmis"

Se, mikä touhussa on huvittavaa, on se, kuinka suurin osa huutaa valmista, vaikka eivät vielä ole edes asemassaan valmiina ampumaan tehokkaasti. Samoin osa on jo nousemassa ylös ja lähdössä syöksymään ennen kuin huutavat "syöksyn" ja saavat siihen kuittausta tukimieheltä. Kyseistä hommaa voisi rajoitetusti treenata ihan puhkupyssyjen kanssa, jos hommaa treenataan pienemmillä etäisyyksillä. Tällöin väki saattaisi edes osoittaa niillä aseillaan sinne, missä vihollinen on. Nyt suurella osalla piiput olivat aivan minne sattuu, kun jo lähdettiin uudestaan syöksymään. Noh. Toistoilla, toistoilla ja toistoilla. Tosin toistojen täytyy olla alusta alkaen oikeanlaisia.

Loppupäivästä heitimme nollavitoset ja baretit päähämme, lompsimme mukesiin syömään ja särmäilimme kaappejamme tupa-kaappi-ja siisteystarkastusta varten, jonka kapteeni suorittaa ennen lomille pääsemistä. Kuuden pintaan jäpitimme tuvassa kaapit jokaisella tietyssä järjestyksessä ja odotimme kapteenin käyntiä. Suoritin kapteenille ilmoituksen, kapteeni pyörähti tuvassa ja kyseli tupalaisilta, onko muutakin kasvanut kuin sarvi otsaan. Jonkin aikaa tuvassa odoteltuamme kapteeni oli tarkastanut sotilaspoliisikomppanian ja käskyn käytyä juoksimme ulos kapteenin lomapuhutteluun.

Vartin yli kuusi pääsimme lomille ja jäin odottamaan bussia. Santahaminassa kiertää linja 86, joka tulee saarelle porteista sisään, ajaa päätietä sotilaskodin ohi ja käy kääntöpaikalla kääntymässä, jonka jälkeen samaa reittiä saarelta ulos. Suurin osa varusmiehistä kuvittelivat olevansa ovelia ja säntäsivät odottamaan sotilaskodin bussipysäkille. Itse lähdin muutaman muun kanssa kohti portteja ja jäin odottamaan kääntöpaikalle matkaavaa bussia, joka oli kuin olikin lähes autio. Hymy hyytyi niiltä, jotka olivat odottamassa sotilaskodilla, sillä siinä vaiheessa bussi oli jo lähes täynnä lomille lähteviä varusveijareita. Osa kuvitteli olevansa vielä ovelampia ja marssivat kuljetuskomppanian bussipysäkille, joka on bussin kääntöpaikka. Ei se bussi sinne tyhjästä ilmesty, jolloin auto olikin jo täynnä. Puoli seitsemän aikaan pääsimme porteista ulos ja jouduimme vielä odottamaan Hevossalmen sillan kääntymistä takaisin paikoilleen. Varttia vaille seitsemän pääsimme jatkamaan matkaa kohti Herttoniemen metroasemaa. Matka taisi tosiaan koetella bussikuskin hermoja, sillä joku säkki painoi jatkuvasti stop-nappia tai joko nojasi siihen. Loppumatka päästiin onneksi ilman keskeytyksiä.

Sellaiset pari viikkoa näin alkuun. Lähinnä odotan, että saadaan p-kausi loppuun, jonka jälkeen tietää paremmin, mihin tehtävään joutuu/pääsee. Kovasti ovat SPOL-aukkiin pistämässä. Täytyy vähän katsella.

Kyselkää ja kommentoikaa toki, jos on jotain asiaan liittyvää. Yritän niihin vastailla, kun kerkeän. Seuraavat kaksi viikkoa ollaan taas kiinni, mutta sen jälkeen lomat rupeavat toivottavasti pyörimään niin kuin pitää.

[Karko]

-

[Softa-poju 93]

Helvetin hyvää shittiä, keep it up!

[Migog]

Paradise island.

[Kalaq]

Hahaa, vapaan kasvatuksen helmet alkaa pilkistää paskakasoista. Ei jeesus ja toi touhu tulee menee kokoajan enemmän kohti perärööriä.

Ehkä off-topiccia mutta sanon silti. Meikäläinen pääsi vielä hautaamaan villakoiria korpeen keskellä yötä ja muuta mukavaa, uusille alokkaille ei saanut edes huutaa. Hienoa touhua.

[Patrik]

Jahas, lomilla taas. Pari viikkoa vierähti erilaisen tekemisen parissa. Ensimmäinen leirikin tuli koettua. Vaikka olemmekin erikoistuneet taisteluun rakennetulla alueella, on meidänkin P-kausi melkolailla samanlainen muiden kanssa; normaaleja ryhmän etenemismuotoja, metsätoimintaa, poteroiden kaivuuta, telamiinojen asennusta ja muita jokaisen sotilaan perustaitoja.

Ma 26.7.

Maanantai alkoi B-ajolupakurssilla, johon osa meistä ilmoitettiin. Tarkoituksena on se, että saisimme ajoluvan PV:n autoille, joita tarvitaan muun muassa sotilaspoliisitehtävissä. Kävimme läpi erilaisia vastuuasioita ja ihan yleisiä asioita, joita tulisi siviilissäkin tietää. Oli oikeastaan hyvä istua kerrankin penkillä kuuntelemassa, sillä kuumettakin oli jo reilut 38 astetta.

Iltapäivällä oli lyhyt suunnistusoppitunti, jonka jälkeen nopea harjoitus, jossa piti tupalaisten kanssa etsiä kartan avulla neljä rastia saarelta. Eipä tuossa käytännössä sitä kompassiakaan tarvittu.

Ennen vapaa-aikaa teimme vielä "köpökokeen", jossa kyseltiin arvomerkkejä ja aseenkäsittelyn sääntöjä. Eipä mitään elämää ihmeellisempää.

Ti 27.7.

Tiistai alkoi aamuliikunnalla, tarkemmin sanottuna aamuhölkällä. Melko kevyttahtinen ja lyhyt lenkki. Täytyykin oikeastaan olla, sillä herätyskin on vain vartin tavallista aikaisemmin ja joillain yksilöillä liikuntavarusteiden päällesaanti on aivan uskomattoman vaikea tehtävä. Lenkki menikin melko hyvin flunssasta huolimatta. Eniten nakertaa juurikin se, että ei oikein kerkeä flunssan aikana palautumaan suoritteista.

Aamupalan jälkeen jatkoimme B-ajolupakurssia ja kävimme läpi lähinnä liikenneturvallisuusasioita PV:n näkökulmasta. Samalla teimme myös lyhyen teoriakokeen yleisistä asioista.

Iltapäivän käytimme tst-harjoitukseen saharan maastossa. Harjoittelimme jälleen perustaitoja, kuten etenemismuotoja, käsimerkkejä, tst-parin etenemistä vihollista vastaan ja uudempana asiana tunnustelijaparin toimintaa. Ei taaskaan mitään elämää ihmeellisempää, mutta suurin osa tarvitsee kertausta näissäkin asioissa.

Lopuksi vielä pikainen siivouspalvelu, jossa laitettiin oma tupa ja tuvan siisteysalue, eli portaikko, kuntoon. Tupa meni toisella läpi. Melko yleistä, että tupa ei mene ensimmäisellä läpi. Pääasia, että menee läpi kuitenkin.

Ke 28.7.

Aamusella siirsimme itsemme saharan hiekoille rastikoulutukseen, jossa harjoittelimme kolmea eri asiaa: telamiinan asentamista, käsikranaatin käyttöä ja kertasingon käyttöä.
Telamiina oli melko helppo kaivaa saharan rantahiekkaan, eikä vaatinut juurikaan ponnisteluja. Käsikranaattirastilla harjoittelimme kranaatin eri osien tunnistamista, kranaatin kokoamista ja käyttökuntoon laittamista, sekä ilmeisimpänä asiana, heittoa. Harjoittelimme samalla myös juoksuhaudan vyöryttämistä taistelupareittain käsikranaattien avulla. Kranaatit hautaan samaan aikaan, *POKS* ja miehet tulittaen perässä. Melko yksinkertaista hathattia. Kertasinkorastilla vuorostaan harjoittelimme kessin laittamista ampuma- ja kuljetuskuntoon. Toistoja, toistoja, toistoja.

Päivän mittaan kävimme myös jalkaoppitunnilla, jossa annettiin käytännön vinkkejä jalkojen hoidosta ja vammojen ehkäisystä. Ihan pätevä oppitunti tulevaa leiriäkin ajatellen.

To 29.7.

Torstaina kävimme jo hieman kiinni niihin hienoihin aketusjuttuihin, kun rupesimme harjoittelemaan symmetristä ampuma-asentoa rynnäkkökiväärillä. Itselle tuttu juttu jo ennestään, mutta varmasti uusi monelle muulle. Ampuma-asennossa ollaan siis kohtisuorassa uhkaan päin, jalkaterät eteenpäin noin hartioiden leveydellä ja polvet hieman koukussa. Tukikäden puoleinen jalka voi olla jalkaterän mitan toista jalkaa edempänä, jolloin saadaan jonkin verran tasapainoa. Jalkojen ollessa näin, on liikkuminen mihin tahansa suuntaan helppoa. Yläkroppa on taivutettu hieman eteneepäin ja kyynärpäät ovat kiinni kehossa. Ampuma-asennon ideana on muun muassa se, että luotisuojaliivi antaa tällöin parhaan suojan kovien levyjen ollessa edessä ja takana.

Samassa harjoittelimme alavalmiusotetta, jossa ase pidetään piippu alaspäin noin 45 asteen kulmassa, tukki kiinni olkapäässä; ylävalmiusotetta, jossa ase nostetaan lähes ampuma-asentoon niin, että tähtäimet eivät vielä peitä tähystyslinjaa; ja luonnollisesti ampuma-asentoa. Aseen vaihdin vaihdetaan varmistimelta kertatulelle aseen noustessa ampuma-asentoon. Vaihdinta käytetään asekäden sormilla irrottamatta otetta aseen pistoolikahvalta. Melko nopea tyyli.

Harjoittelimme myös lippaanvaihtoa häiriönpoistotyylillä. Häiriönpoistotyyliksi sitä kutsutaan juuri sen takia, että aseen lopettaessa toimintansa on aivan sama, ovatko patruunat loppuneet vai onko aseessa häiriö (vinosyöttö, laukeamaton jne...), toimenpiteet ovat aina samat: "Lipas!" -huuto, jotta muu ryhmä tietää, että taistelija on pois pelistä, suojautuminen, polvelle, lippaan hylkääminen jalan eteen, kaksi latausliikettä, joista kolmannella luisti taakse ja katse patruunapesään, uusi lipas kiinni, latausliike, maaston tähystys, vanha lipas dumppiin (jos mahdollista), ylös ja "Valmis!" -huuto.

Samaa harjoittelimme myös tst-parin kanssa, jolloin lipasta vaihtava pari menee polvelle ja toinen tulee tämän taakse tukemaan. Tukeva pari on suoraan lipasta vaihtavan takana tukien aseensa esimerkiksi parin olkapäähän. Tällöin suojamies on itse suojassa ja lipasta vaihtava ei voi vahingossa tulla piippulinjalle. Lipasta vaihtavan ollessa valmis, huutaa hän "Valmis!" ja tukimies nousee ja siirtyy pois.

Päivän aikana oli vielä sulkeiset, joissa kävimme eteenvientiä, järjestäytymistä, poistumista, tahtimarssia ja lakin päästäottoa. Muuten menee hommat ihan hyvin, mutta aina joku kääntyy taakse poistuttaessa oikean kautta tai puhuu järjestäydyttäessä. On se perhana.

Lopuksi suoritimme vielä liikuntakoulutuksen, jossa harrastimme rynkkyjumppaa ja joitain staattisia harjoituksia.

Pe 30.7.

Perjantaina suoritimme uimataitotestin MPKK:n uimahallissa. Idea on melko simppeli: uidaan 200 metriä, josta 50 metriä selkäuintia. Tämä siis yhtäjaksoisesti, aikarajaa ei ole. Täytyy sanoa, että otti jonkin verran kunnon päälle, kun oli flunssa päällä. 200 metriä kuitenkin meni, kuten kuuluikin.

Päivän aikana pääsimme luonnollisesti pyykinvaihtoon ja saimme uudet puhtaat vaatteet tilalle. Hieno homma.

Lounaan jälkeen olikin se kiva juttu - suojelukoulutus. Harjoittelimme suojeluvaroituksen ja suojeluhälytyksen vaatimat toimenpiteet. Suojeluvaroituksessa maastopuvun päälle heitetään sadeasu, sekä saappaat laitetaan jalkaan. Suojanaamari valmistellaan omaan pussiinsa valmiiksi, tst-varustus heitetään päälle ja suojanaamaripussi laitetaan lähettyville.

Suojeluhälytyksessä silmät menevät kiinni, hengitystä pidätetään, kypärä heivataan päästä pois, nasse otetaan esiin, laitetaan päähän ja kiristetään. Tämän jälkeen voidaankin jo avata silmät ja hengittää. Tämä siksi, etteivät taisteluaineet pääse vaikuttamaan silmiin saati hengitykseen. Sadeasun huppu vedetään päähän ja kiristetään kunnolla niin, ettei ihoa näy. Kypärä laitetaan myös päähän. Käsiin tulee puuvillakäsineet, muovikäsineet ja nahkahanskat (tai muut taisteluhanskat). On vähän perhanan mukavaa.

La 31.7. & Su 1.8.

Viikonloppu meni flunssassa ja kuumeessa ollessa. Lauantaina kävin varuskuntasairaalan puolella ihmettelemässä asiaa. Antoivat buranaa kolmeksi päiväksi, sekä viikonlopuksi VP:n, eli vapautuksen palveluksesta. Parempi näin, jotta kerkeää vähän palautua sitä leiriä varten. Viikonloppuna ei muutenkaan ollut mitään ihmeellisempää palvelusta. Pari ammuntaa ja 5-7 kilometrin marssi saarella.

Ma 2.8.

Takaisin toimintaan mukaan. Päivä oli pitkälti pyhitetty ammunoille. Ammuimme 150 metrin radalla makuuasennosta kääntyviin tauluihin. Ensimmäisenä kolme kohdistuslaukausta, jonka jälkeen 18 laukausta kääntyviin tauluihin. Kolmessa lippaassa siis kuusi patruunaa kussakin. Aseen tukin on oltava tuettuna alustaan aina, kun taulut ovat poissa näkyvistä. Samoin vaihtimen on oltava varmistettu.

Ensimmäisellä lippaalla taulut näkyvissa 5 sekuntia ja 10 sekuntia poissa. Toisella lippaalla taulut näkyvissa 3 sekuntia ja 10 poissa. Kolmannella taulut näkyvissä 5 sekuntia ja 10 sekuntia poissa. Kolmannella lippaalla piti ampua tuplalaukauksia. Taisi ihan hyvin mennä, sillä sain 18/18 osumaa. Osumien on oltava siis taulun mustalla alueella (ulkoraja muistaakseni kutonen).

Tämän jälkeen harjoittelimme lisää. Saimme kukin 30 patruunaa ja ammuimme lippaallisen kääntyviin tauluihin. Tällä kertaa 28/30. Ihan jees. Kannattaa nostaa ase mahdollisimman ripeästi ja saada tähtäinkuva nopeasti, jolloin jää aikaa suorittaa hyvä puristava laukaisu. Kannattaa myös etsiä se hyvä ampuma-asento, jotta ase nousee aina samaan kohtaan.

Tämän jälkeen ammuimme vielä kokeiluksi 3+3 laukausta polvelta ja lopuksi saimme ampua 50 metrin matkalta symmetrisestä ampuma-asennosta. Muut ampuivat kolme patruunaa, itse sain neljännen, sillä olin ainut, joka sai kaikki 18 laukausta tauluun aiemmin. Mainiota. 50 metrin matkalta sain muistaakseni osumat kymppiin, ysiin, kasiin ja kutoseen. Ilmeisesti vähän hätäinen laukaisu ollut tuossa kutoseen osuneessa.

Päivällä tetsailimme saharassa jonkin verran ja harjoittelimme jälleen käsikranaatin käyttöä, sekä kertasinkotaistelijaparin toimintaa.

Päivän lopuksi pakkailimme varusteita leiriä varten:

-Iso reppu
 -alusvaatteet
 -pyyhe
 -hygieniavälineet
 -varamaastopuku
 -urheiluasu
 -lenkkarit
 -kumisaappaat
 -villapaita
 -makuupussi
 -makuualusta
 -uimahousut

-Pikkureppu
 -pakki + lusikkahaarukka
 -sadeasu
 -omat tavarat

-Taisteluvarustus (päälle)
 -maastopuku
 -akemaiharit
 -luotisuojaliivi ilman levyjä
 -varusteliivi
 -kypärä
 -rynnäkkökivääri jne...

Jonkin verran sälää mukaan.

Ti 3.8.

Tiistaina valmistauduimme lähtemään leirille Hälvälään. Leirin kesto oli kolme päivää ja kaksi yötä.

Lähdimme aamupäivästä pasikyydein kohti hälvälää. Oli melkoisen ahdas tunnelma, kun pasit oli ahdettu täyteen taistelijoiden reppuja ja itse taistelijoita. Parin tunnin matka meni kuitenkin melko sujuvasti.

Hälvälässä järjestelimme joukkuekohtaiset välineemme (telttakamat jne) paikoilleen ja kannoimme omat reppumme samoille paikoille. Loppupäivä menikin lähinnä sissitelttojen kasaamista harjoitellessa. Ja oi kyllä, sissitelttoja kasaillessa. Puolijoukkueteltta olisi ollut enemmän kuin jumalallinen asia, mutta ei toteutunut. Harjoittelimme telttojen kasaamista niin, että pääsimme aikamääreeseen, joka oli 15 minuuttia. Parhaimmillaan saimme teltan pystyyn noin 13 ja puolen minuutin kohdalla.

Purimme telttamme vielä ennen iltapalalle menoa. Ilta myös venähti sinne kello 23 tuntumaan, sillä suoritimme vielä paskariu'un pystytyksen. Tämän jälkeen kasailimme telttamme kaikessa rauhassa ja painuimme nukkumaan joskus yhden aikaan yöllä.

Ke 4.8.

Keskiviikkona harjoittelimme taistelijaparin makuupoteron kaivuuta. Kaivaminen oli erittäin mukavaa, sillä (yllätys, yllätys) oma kohtani oli täynnä juuria ja kiviä. Aikamme hikoiltuamme saimme kuitenkin paikat kuntoon ja pääsimme huoltamaan lihaksiamme iltapäivällä alkavaa marssia varten. Samalla söimme myös lounaan ja suoritimme kenttäpesun tilapäisvälinein. Kenttäpesu oli vähintäänkin mielenkiintoinen kokemus:

Linjasto:
-vesitonkka, josta otetaan pesuvesi ja pestään strategiset paikat
-saippua
-toinen vesitonkka, jolla huuhdellaan saippuoidut strategiset paikat

Linjasto toimi niin hyvin, että edes esimerkkisuoritusta näyttäneillä alikersanteillamme ei pitänyt enää pokka.

Iltapäivällä lähdimme noin 15 kilometrin marssille tst-varustus ja pikkureput päällä. Marssi lähti käyntiin ihan hyvin, mutta onnistuimme erkanemaan oikealta reitiltä noin neljä - viisi kertaa alikersanttien johdolla. Mikälie oli syynä, ilmeisesti perhanan huonot kartat, joista ei tunnistanut kiintopisteitä riittävän hyvin. Saimme 15 kilometrin marssiin kulumaan noin kuusi tuntia. Itselläni rupesi vasemmanpuoleinen hartia hajoilemaan, jolloin oli melko tuskaista edetä. Paino ei tässä vaiheessa vielä edes ollut mikään erikoinen...

Onnistuimme kuitenkin saavuttamaan päämäärämme, Hälvälän ampumaradan (sotilasalue), jolla pääsimme vihdoin keventämään varustustamme, venyttelemään ja syömään päivällisen. Kaiken lisäksi pääsimme paikan päällä suihkuun ja saunaan. Saunassa käynti jäi nopean pyrähdyksen asteelle, mutta silti se oli älyttömän nautinnollinen kokemus. Ampumaradoilta saimme pasikyydityksen takaisin leirialueellemme. Loppujen lopuksi perhanan hieno kokemus.

Illan aikana harjoittelimme jonkin verran pimeätoimintaa, kuten poterovartiovuoroja ja kipinämiehen tehtäviä. Yöllä jokaisesta teltasta oli yksi taistelijapari omilla paikoillaan vartiossa. Metsässä saattoi jopa liikkua muutamia skappareita hiiviskelemässä, ja näiden toiminnasta olisi tehtävä teltoille hiljainen hälytys. Itse en oman vartiovuoroni aikana nähnyt mitään normaalista poikkeavaa, mutta teltalle nukkumaan päästyäni hälytys tuli melkein samalla hetkellä...

Yö meni siis melko pitkälti tätä asemarallia harrastellessa. Meillä oli muistaakseni noin kuusi hälytystä yön aikana ja näistä yksi taisi olla aiheellinen.

To 5.8.

Torstaina rupesimme purkamaan telttojamme ja laittamaan joukkuekohtaisia tavaroita takaisin laskentavalmiiseen muotoon, jolloin kaikki tavarat on helppo laskea ja tarkastaa niiden olemassaolo. Samalla kävimme täyttämässä kaivamamme poterot ja valmistelimme omat reppumme kantokuntoon.

Kannoimme reppumme kokoontumispaikalle, jossa söimme lounaan aamukymmenen aikaan. Täytyy sanoa, että ruokahuolto leirillä pelasi erittäin hyvin. Ilmeisesti sapuskat kuljetettiin meille läheisestä varuskunnasta.

Puolet joukkueestamme sai linja-autokyydin - itselleni napsahti pasikyyti. Onhan pasilla meneminen nyt paljon sotilaallisempaa ja miehekkäämpää. Sadekin alkoi juuri sopivasti noustuamme paseihin.

Pari tuntia jurnutusta kohti Helsinkiä, jonka jälkeen perille päästyämme aloitimme taisteluvälinemateriaalihuollon. Huolsimme aseemme, lippaamme, suojanaamarimme, kenttälapiomme, kompassimme ja kuulosuojaimemme. Tehtävästä selvittyämme huolsimme vielä joukkuekohtaisen materiaalin ja tarkastimme, että pakattu varustuksemme on tallessa. Kaiken härdellin jälkeen meille jäi vielä reilu tunti vapaa-aikaa.

Pe 6.8.

Perjantaina suoritimme aamulla kuuluisan P2B -kokeen, jossa oli muistaakseni 526 väittämää (pitää paikkansa, ei pidä paikkansa jne.). Tähän upposi siirtymisineen noin kolme tuntia.

Päivän palveluksena oli vielä sulkeiset, joissa kerrattiin eteenvientiä, ryhmittymistä, ohimarssiojennusta jne. Ihan hyvin tuntui menevän suurella osalla. Lopuksi puhdistimme ja öljysimme aseemme, sekä särmäilimme tupamme tupa-, kaappi- ja siisteystarkastusta varten.

Itse tarkastus alkoi joskus 1820 aikoihin. Tupa meni nopeasti läpi, jonka jälkeen odottelimme ulossiirtymistä ja lomapuhuttelua. Vaille seitsemän aikaan pääsimme jälleen lomille. Valitettavasti tällä kertaa oma bussikikkailu meni reisille, sillä tällä kertaa linja-auto tulikin kääntöpaikan suunnasta. Itse olin vastakkaisen puolen pysäkillä. Jouduimme odottelemaan seuraavaa bussia noin parikymmentä minuuttia, jonka jälkeen pääsimme matkaan. Eipä nuo viivytykset ainakaan itseäni haittaa.

P-kausi puoliksi suoritettu. Lähinnä tässä odotellaankin E-kauden juttujen pariin pääsemistä. Sellaista tällä kertaa.

[stirre]

Ei muut voi sanoa kuin hyvää ja asiapitoista tekstiä. Tietääpähän jotakuinkin mihin varautua kun sitten joskus aikanaan on vastaava edessä. Yksi kysymyskin napsahti mieleen, kuinka paljon treenasit ja miten aikaisessa vaiheessa aloittelit tuohon valmistautumista kunnon puolesta? Tais olla kyl surkeasti muotoiltu kymysys, muttei parane näillä unilla ja yövuoroilla paljoa kranttuilla.

[Patrik]

En nyt mitenkään erityisesti valmistautunut, kunhan kävin lenkkeilemässä sen pari-kolme kertaa viikossa. Tänään tulee 22 päivää täyteen flunssassa missälie oloa, joten meni vähän ketuiksi nuokin valmistautumiset loppujen lopuksi. Muuten ongelmaa ei ole, mutta suorituksista palautuminen muodostuu isoimmaksi ongelmaksi. Ei meinaa päästä pöpöistä eroon lopullisesti, kun jo sykitään seuraavan homman parissa. Jos olisin järkevä, hommaisin pari vapautusta palveluksesta ja parantuisin kokonaan, mutta eihän sitä voi itsekkäänä rästisuoritusten pelossa tehdä... Siellä ne rästijät nytkin pistävät menemään, lomatarkastukset heillä tänään klo 1600. Pitkä viikonloppu siis... Mitenkäs, stirling sai lykkäystä ilmeisesti? Palveluspaikka ja -aika selvillä jo?

Ja sitten viikon juttuihin:

Ma 9.8.

Päivä alkoi aamiaisella. Missäs muuallakaan kuin muonituskeskuksen vieressä pakista nauttien... Puuroakin oli sopivasti jokaiselle taistelijalle sen parin lusikallisen verran. Eipä siinä mitään.

Aamupäivä meni saharan viereisessä metsässä vanhoja juttuja kerratessa. Treenailimme nopeasti varamiinoitteen kyhäämistä, käsikranaatin käyttöä parin kanssa, sekä suojautumista epäsuoralta tulelta. Melko kevyttä touhua loppujen lopuksi.

Tetsailujen jälkeen puhdistimme aseet ja valmistauduimme päivän ammuntoja varten. Itselleni ja parille muulle tupalaiselle kuitenkin ilmoitettiin, että emme lähde ampumaan, vaan suoritamme rästiin jääneen cooperin. Parin viikon flunssaputki näkyi perhanan hyvin tuloksessa: 2180 metriä. Vähän perhanan hieno tulos, kun jalkojen lihakset olivat palautumatta ja flunssa päällä. Käytännössä tälläisia testejä ei luonnollisestikaan saa suorittaa sairaana, mutta eihän sitä vaan voinut lykätä enempää. Terveenä voisi mennä jo se ruhtinaalliset 2500 metriä. Ehkä. Voisi melkein todeta, että tällä hetkellä intissä olen huonoimmassa kunnossa ikinä. Mainiota.

Loppupäivä menikin rennosti omassa tuvassa rötväillen, sillä muut olivat ampumassa, eikä meille ollut mitään erityistä ohjelmaa. Pääsimme jopa mukesiin päivällistä nauttimaan muiden syödessä ampumaradalla pakeista. Ei se pakkiruokailu kuitenkaan mitään vastenmielistä ole.

Illalla hyökkäsimme vielä nopeasti metsään suojeluhälytysharjoitusta viettämään. Teimme muutaman suorituksen ja painuimme takaisin kasarmille.

Ti 10.8.

Tiistai jakaantui oikeastaan kahteen osaan: tetsaukseen ja suunnistusharjoitukseen.

Tetsauksessa jalkauduimme jälleen saharan maastoon ja harjoittelimme ryhmän etenemistä. Käytännössä taas ihan perusjuttuja, kuten parvimuodossa telaketjuna etenemistä. Käytännössä suuri osa näistäkin on sellaisia, jotka jonkin aikaa airsoftia harrastanutkin osaisi. Todennäköisesti paremmin kuin tavan kokematon alokas.

Samalla harjoittelimme irtautumista kiilamuodossa. Tällöin kärjessä oleva pari irtautuu taakse, sen jälkeen seuraavalla tasalla oleva pari jne... Samalla säilytetään alkuperäinen kiilamuoto. Perusjuttuja taas.

Loppupäivästä pyörimme partioissa ympäri saarta etsien neljää karttaan merkattua rastia. Käytössä oli myös kompassit, mutta eipä niitä hurjasti tälläkään kerralla tarvinnut, sillä rastit löytyivät jo ihan maalaisjärkeä käyttäen.

Iltakuudesta eteenpäin oli jopa viikon ainoa vapaa-aika, jolloin kerkesi pyörähtää sotilaskodissa. Kävin myös ensimmäistä kertaa testaamassa paikallisen grillin tarjontaa. Syötävää oli.

Ke 11.8.

Ampumaleiri

Ensimmäinen räiskintäleiri, joka myös onneksemme pidettiin saaren tarjoamissa puitteissa. Aamulla kävimme nopeasti harjoitusoppitunnilla, jossa kerrottiin leirin tarkoitusperistä ja vastaavista asioista. Tämän jälkeen pakkasimme taisteluvarustuksen ja marssimme kohti ampuma-aluetta. Marssimme melko kovaa tahtia, jolloin ainakin itselläni pohkeet hajoilivat tarpeeksi paljon. Hiton mukavaa, kun ei vain kerkeä palautumaan rasituksesta.

Päivän teemana oli siis taistelijaparin hyökkäysammunta. Varoasiat kuunneltuamme emme tehneet oikeastaan mitään, vaan vietimme taukoa alueella useita tunteja. Tauon ohessa jokainen pari kävi läpi kaksi harjoitusrataa, joista ensimmäisellä mentiin "laukaus-laukaus" -periaatteella ja toisella käytettiin paukkupatruunoita. Radoilla johtajat nostivat maaleja pystyyn naruista vetämällä, jolloin parin oli edettävä telaketjuna maastoa hyväksikäyttäen ja tuhottava vihollinen. Edelleenkin niitä perusjuttuja. Ongelmaksi muodostuvat lähinnä varoasiat, sillä parin on oltava lähes täysin samalla tasalla, jotta voidaan ampua.

Harjoitusten jälkeen oli aika siirtyä vähän matkan päässä olevalle kovapanosammunta-alueelle. Tällä alueella taistelijoille jaettiin kovat patruunat, olisiko ollut 30 patruunaa kahteen lippaaseen lipastettuna. Radalla oli ns. janttereita, joita suoritusta valvova luutnantti ohjasi pystyyn haluamallaan tavalla. Taistelupari eteni radalla jälleen tilanteen mukaan maastoa hyväksikäyttäen. Ensimmäisten taulujen noustessa heitettiin munat turpeeseen ja edettiin samalle tasalle ampumaan. Oli jotenkin turhauttavaa katsoa, kun piikillä oli kaksi jantteria, jotka olisi voinut ampua sekunnin sisään, mutta ei voinut, sillä taistelupari oli etuvasemmallani (joskaan ei ampumasektorillani). No onneksi oikeassa tilanteessa ei ole pahemmin varomääräyksiä. Luutnantti totesi vain, että oli hyvä päätös jättää ampumatta turvallisuuden vuoksi. No mikäs siinä.

Vuorossa oli jälleen perhanasti odottelua, sillä toinen joukkue suoritti oman ensimmäisen kierroksensa meidän odotellessa toista. Toisella kierroksella alku oli täysin samanlainen, mutta edellisen kierroksen lopetuspaikkaan päästyämme meille annettiin tehtäväksi koukata vihollisen luo metsän kautta. Irtauduimme metsään ja etenimme siellä telaketjuna jonkin matkaa janttereita ampuen. Melko tiheässä kasvillisuudessa oli hieman hankalaa havaita maaleja, mutta onnistui kuitenkin. Tässä vaiheessa sitä jo miettii tuota tst-parin koulutusta. Käytännössä jokaisessa harjoituksessa painotetaan ryömimistä ja ampumista makuulta, mutta yhtäkkiä sitä ei taisteluammunnoissa vaaditakaan. On jotenkin hämäävää, että sitä yrittää jo itsekin tehdä vain niin kuin on harjoituksissa opetettu, vaikka tilanteeseen voisi itse soveltaa paljon paremman tyylin. Esimerkkinä juuri tuo metsästä koukkaaminen. Vaikka metsässä oli aluskasvillisuutta, silti sitä heitti munat turpeeseen, vaikka ei nähnyt mitään. Tämä vain siksi, että jokaisessa harjoituksessa tämä on opetettu ja sitä on vaadittu. Paljon järkevämpi tyyli olisi ollut ampua polvelta tai seisaaltaan, mutta sitä ei vain kyennyt tekemään aiemmin opetetun ja varomääräysten takia. Jotenkin hullua.

Eipä siinä, loppupäivä meni muiden parien ammuntojen valmistumisia odotellessa. Illalla marssimme takaisin kasarmille - munaravia tottakai. Pohkeet kiittivät jälleen vähän perhanasti, jolloin aina välillä piti ottaa juoksuaskelia pysyäkseen mukana. Loppuvaiheessa meni pakkikin sekaisin ja tuli vielä helvetillinen hengästyminen. On se mahtavaa vaan...

To 12.8.

Torstaina vuorossa oli taisteluparin puolustusammunnat. Tällä kerralla ampuma-alue oli lähempänä ja marssitahtikin inhimillinen. Pohkeet ainakin nauttivat tällä kertaa.

Puolustusammunnoissa toimittiin taisteluparin kanssa asemasta janttereita ampuen. Aluksi oli jälleen yksi kuivaharjoittelukierros, jolloin olimme asemassa ja eläydyimme johtajan kertomaan tilanteeseen. Tilanteessa toimimme parin kanssa vartiomiehinä muun joukkueen ollessa teltoillaan. "Vihollinen" hiippaili etumaastoon tulenavaustasaa kohti, jolloin nuorempi vartiomies suoritti hiljaisen hälytyksen lähivartiomiehelle. Kaikki siis mielikuvallisesti kuitenkin. Kuivaharjoittelu meni ihan hyvin loppujen lopuksi. Oli vain jokseenkin hölmö fiilis, kun suoritteita ei voinut tehdä käytännössä.

Harjoituksen jälkeen siirryimme toiseen asemaan, jossa pääsimme ampumaan kovilla. 30 patruunaa lipastettuna kahteen lippaaseen (20 ja 10). Luutnantti nosteli janttereita tulenavaustasan takana, jolloin tauluja ei vielä ammuta. Vasta kun ensimmäinen jantteri nousti tulenavaustasan etupuolella, avasimme tulen ja tuhosimme kasapäin janttereita toisillemme kohteita huudellen. Välissä suojauduimme epäsuoralta tulelta, jonka jälkeen jatkoimme ampumista janttereita kohti. Käytännössä koko touhu oli aikamoista laaki ja vainaa -tyyliä. Ammunnan jälkeen johtaja antoi meille palautteen ja totesi, että olisimme voineet räiskiä enemmän. Mietin vain, että mitä virkaa on laukauksilla, jotka eivät osu kohteeseen ja vaikuta siihen suoraan? Toki lähelle iskevillä luodeilla on pelotevaikutusta, mutta mieluummin osun kohteeseeni ja pudotan sen tarpeeksi hyvin tähdätyillä laukauksilla. Esimerkiksi kyseisissä ammunnoissa jokainen ampumani laukaus osui maaliinsa ja kaatoi sen. Miksi siis ampua jo kaatuneeseen yhtään enempää, jos vierellä jo nousee uusia kavereita? En tiedä, mutta kyseisiä maalilaitteita voisi mielestäni kehittää niin, että ne kaatuisivat vasta tietyn osumamäärän jälkeen, jolloin voitaisiin simuloida esimerkiksi suojaliivin viholliselle antamaa suojaa.

Puolustusammuntojen jälkeen oli vielä luvassa lyhyet sulkeiset ja kapteenin haastattelu. Samalla ilta meni rastikoulutuksen parissa. Rasteilla harjoiteltiin jälleen muun muassa suojeluhälytystä, suojautumista epäsuoralta tulelta, sinkotstparin toimintaa ja käsikranaatin heittoa. Olipa ihan perkeleen mukavaa siinä 38 asteen kuumeessa taas.

Pe 13.8.

Perjantai + 13 + sinkoammunnat = ???

Mikäpä sopisi tuohon kokoonpanoon paremmin kuin sinkoammunnat. Marssimme samalle ampuma-alueelle missä suoritimme puolustusammunnatkin. Vuorossa oli jälleen odottelua ja odottelua. Mikäs sen mukavampaa vaihteeksi. Pääsimme ampumaan kevyellä kertasingolla kolme harakkia, eli harjoitusrakettia. Ammuimme harjoitusraketeilla noin 150 metrin päässä olevaa taulua. Harakit tykkäsivät ainakin itselläni lähtemään vähän alaspäin, vaikka tähtäsin aivan maalin yläreunaan. Harjoitusraketit olivat aika kesyä tavaraa; hyvä että edes paukahdusta kuuli.

Pääsimme myös kukin ampumaan yhden ontelokranaatin kyseisellä asetyypillä. Taukoalueella noin 40 metrin päässä ampumapaikasta ollessamme poksahdus oli aika miehekäs ja bassomainen. Kuitenkin itse ampuessa pamahdusta tuskin kuuli. Harjoitusraketeista opiksi otettuani tähtäsin samaan maaliin tarpeeksi ylös sillä seurauksella, että raketti meni noin 20 senttiä yli. Eipä kannattanut luottaa harakkien antamaan kuvaan... Ihan kivaa oli, joskaan ei nyt niinkään mikään mullistava kokemus.

Lopettelimme ammunnat kiireessä klo 1300 maissa ja lähdimme kasarmille valmistautumaan verenluovutusinfotilaisuutta ja itse vapaaehtoista verenluovutusta varten. Meidän oli oltava kello 1400 mennessä elokuvasalissa valmiina, joten jonkinmoinen kiire oli. Heitimme taisteluvarustuksen kuivumaan ja valmistauduimme ulossiirtymiseen. Pakka kuitenkin sekoittui lisää, sillä yhtäkkiä joukkueemme muutaman tuvan, myös meidän, oli käytävä mittauttamassa pituutemme, painomme ja vyötärönympäryksemme. Koko rumba tuntui tulevan sopivaan väliin, sillä oikeastaan kukaan ei tiennyt, miten kerkeäisimme ajoissa määrättyyn paikkaan. Tuvastamme kerkesi minun lisäkseni kaksi henkilöä odottamaan ulossiirtymistä. Koko joukkueesta ulos siirtyi vain kourallinen, sillä suurin osa oli vieläkin mittauttamassa itseään.

Lopulta saimme joukkueen kasaan järjestymispaikalle, jolloin pakka sekoittui jälleen: jokaisella verenluovuttajalla oli oltava henkkarit mukanaan. Osa lähti hakemaan puuttuvaa artikkelia siis. Tämän jälkeen saimme tiedon, että kaikilla pitää olla mukanaan henkkarit. Eipä siinä, juoksimme kaikki perkeleellistä vauhtia hakemaan henkkareita. Yksi tupamme nohevimmista taistelijoista päätti ottaa henkkareiden sijaan henkarin... Aiheutti muutamalle alikersantille totaalisen tipahtamisen. Lopulta kerkesimme infotilaisuuteen vain kolme minuuttia myöhässä. Jännää oli.

Lopuksi oli vuorossa päivällinen muonituskeskuksessa ja valmistautumista lomatarkastuksia varten. Itse sain vielä jännätä sitä, joutuisinko jäämään rästimään ensimmäistä marssia, joka minulta jäi väliin. Kivi vierähti niskasta, kun en kuullut nimeäni huudettavan. Pääsipähän taas normaalisti palautumaan seuraavan viikon palvelusta varten.

Ensi viikolla olisi luvassa taistelijan tutkintoon kuuluva taistelijanrata, ampumataitotesti, 15-20 kilometrin marssi ja vala. Tai omalla kohdallani sotilaallinen vakuutus. Sellaista kivaa kuitenkin.

 

[stirre]

Mitenkäs, stirling sai lykkäystä ilmeisesti? Palveluspaikka ja -aika selvillä jo?

Vähän lipsuu aiheesta, mutta. Kerran lykätty jo, olis heinäkuus pitäny alottaa karjalan prikaatissa. Ny sit hellsingin aluetoimistosta odottelis uutta paperia, hakusessa kaarti II/12, perhesyillä. Saa vaa nähä kuinka monta kottikärryllistä liitteitä tuonne saa oikein viedä ennen kuin jotain alkaa tapahtua. Viime viikon maanantaiksi lupailivat jo sitä uutta palvelukseen astumismääräystä.

[Patrik]

Raits. Puolustusvoimillahan nuo byrokratiat hoituvat nopeasti kuitenkin...

Jaahas, viikko takana taas. Meni vaihteeksi sairastellessa sekin.

Ma 16.8.

Maanantaina suoritimme taistelijan tutkintoon kuuluvan radan. Rata koostui yhdeksästä rastista, jotka sijaitsivat ympäri saarta. Teemana rasteilla oli sotilaan perustaidot, joita olimme hioneet viikkojen aikana.

1. rasti: Suojeluvaroitus & -hälytys

Oli hyvä saada se joillekin ärsyttävin asia pois alta ensimmäisenä. Suojeluvaroituksessa tehtävänä oli suorittaa siihen kuuluvat toimenpiteet viiden minuutin kuluessa. Toimenpiteitä olivat muun muassa sadeasun pukeminen, suojanaamarin valmisteleminen, korkin vaihto juomapulloon (suojanaamaria varten) ja suojakäsineiden käteen laitto.

Meni ihan hyvin, joskaan en kerennyt laittamaan käsineitä käteeni, enkä kypärää takaisin päähäni. Aikaa meni turhaan filtterin kiinnittämisessä. Olisin voinut pitää senkin valmiiksi naamarissa kiinni. Muuten meni hyvin, sillä pisteitäkin tuli kahta vaille täydet.

Suojeluhälytyksessä oli kymmenen sekuntia aikaa saada suojanaamari kasvoille kiristetyksi. Taisi kiristys mennä hitusen yli aikamääreestä, sillä kolmet käsineet (puuvilla, muovi ja nahka)kädessä kiristysremmien löytäminen on melko perseestä. Tämän lisäksi sadeasun huppu laitettiin kunnolla pään yli ja kiristettiin parin avustuksella. Pisteitä tuli taas sen kahta vaille täydet.

2. rasti: Taistelijan eteneminen

Toisella rastilla tehtävänä oli edetä yksittäisen taistelijan etenemismuotoja käyttäen ja tuhota edessä oleva vihollinen. Ei mikään kummallinen tehtävä; edessä oli maalitauluja ja ilmeisesti yksi vapautustaistelijakin esittämässä vihollista. Itse etenin melko pitkälti ryömien käyttäen puiden ja painanteiden suomaa suojaa hyödyksi. Pisteitä en tajunnut kysyä.

3. rasti: Puolustusammunta poterosta

Tehtävänä oli syöksyä omaan poteroon asemaan ja puolustautua "hyökkäävää" vihollista vastaan. Edessä oli maalitauluja 130 ja 300 metrin etäisyyksillä. Johtajat kertoivat, milloin vihollinen ylitti tulenavaustasan ja mistä vihollinen kulloinkin oli tulossa. Virhe tuli ainakin siinä, että en tajunnut vaihtaa kolmensadan metrin tähtäintä vihollisen tullessa kauempaa. Jokseenkin hankala asia hahmottaa, kun ei ammuta oikeasti. Tehtävän aikana tuli myös suorittaa häiriönpoisto, joka onnistui mielestäni perhanan nopeasti. Rastia suoritti samaan aikaan yhteensä kolme taistelijaa, joista muut kaksi vielä räpläilivät aseitaan, kun olin jo itse uudestaan laukomassa. Välillä näinkin päin.

Neljä pistettä taisi jäädä vajaaksi. Jokaisella rastilla oli siis käytössä oma maksimipistemääränsä.

4.rasti: Käsikranaatin kokoaminen ja vihollisen tuhoaminen sillä

Kyseinen rasti toimi varsinaisena tulppana koko tutkinnossa. Jokaisella rastilla on oma odotuspaikkansa, johon taistelijat kerääntyvät odottamaan omaa suoritustaan. Kyseinen rasti veti alussa vain yhden taistelijan kerrallaan, joten väkeä kertyi odotusalueelle. Eipä siinä mitään, saipahan lepäillä samalla, kun kuume yritti nousta.

Rastilla käsikranaatti oli purettuna kolmeen osaan: runkoon, sytyttimeen ja kahvaan. Palapeli tuli kasata oikeaoppisesti, jonka jälkeen suorittajalle esitettiin vihollisen sijainti ja annettiin tehtäväksi tuhota se. Vieressä oli juoksuhauta, joten reitti oli aika itsestäänselvä. Pari kertaa kypärää parruihin kolhittuani pääsin heittopaikalle, jossa minulle annettiin toinen kranaatti itse heittoa varten. Toisessa kranaatissa ainut irtoava osa oli sokka, jolloin palaset eivät levinneet ympäri metsää. Joku oli vain tehnyt källin ja laittanut sokan kiinni toiselta puolelta, jolloin naatti piti heittää vasemmalla kädellä. Menipähän oikeaan suuntaan kuitenkin. Räjähdyksen jälkeen muutama laukaus perään ja siinäpä se.

5. rasti: Ensiapu

Kyseinen rasti oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että meille ei oltu edes koulutettu kyseisellä rastilla tarvittavia taitoja. Saimme aamulla muutaman ohjeen, mutta siinäpä se käytännössä.

Rastilla suorittajille kerrottiin, että he ovat kohdanneet tajuttomana olevan taistelijan ja toiminnan on oltava sen mukaista. Käytännössä tällöin lähestytään maassaolevaa pään puolelta, jotta mahdollinen sekava taistelija ei heti ensimmäisenä ammu auttamaan tulevaa. Maassaolevan ase otetaan taistelijalta pois. Taistelijaa yritetään saada reagoimaan puheella ja kevyellä ravistelulla tai kivun tuottamisella (kynnen painaminen, nipistäminen jne.). Tästä seuraavaksi tarkistetaan muun muassa hengitystiet ja pulssi, mikäli hengitys ei tunnu. Lisäksi kevennetään puristavaa varustusta pitäen kuitenkin kypärä ja mahdollinen suojaliivi päällä, mikäli suinkin mahdollista. Raajat, pää, niska, selkä, vatsa jne. tarkistetaan myös vammojen varalta. Myös kylkiasentoon kääntäminen tulee muistaa.

PV:n tapa eroaa jonkin verran siitä, mitä siviilipuolella on tottunut tekemään. Kivaa oli varsinkin sen takia, että kunnon koulutusta emme tosiaan ennen rastia saaneet. No kaipa se kohtalaisesti meni ainakin.

6. rasti: Vartiomiehen toiminta

Paras rasti kaikista. Kyseisellä rastilla tehtävänä oli sijoittua juoksuhautaan ja toimia siinä vanhempana vartiomiehenä etumaastoa vihollisen varalta vartioiden. Suoritusta valvova alikersantti toimi nuorempana vartiomiehenä. Tulenavaustasa oli noin kymmenen metrin päässä oleva mänty.

Tehtävässä edessä olevista pusikoista käveli verryttelypukuun sonnustautunut mieshenkilö. Käskin nuoremmalle vartiomiehelle hiljaisen hälytyksen, jolloin kyseinen alikersantti "lähti" muun ryhmän luokse. Huusin pusikosta ilmestyneelle mörölle tunnussanan alkuosaa, joka tässä tapauksessa oli "herne". Muutaman kerran karjuin mokomaa vastausta saamatta. Tulenavaustasaa lähestyessä kohdehenkilö kuitenkin kysyi, että "Mikä ihmeen herne?". Selvästikin joku siviilisienestäjä... Käskytin kohdehenkilöä huutamalla "Seis!", joka peräti tehosi siviili-ihmiseen. Tästä sitten normaaliin tyyliin käskyttämällä kaveri selin, kädet näkyviin ja polvilleen tarpeeksi näkyvälle paikalle. Tämän pidemmälle ei sitten päästykään, kun alikersantti tulikin jo paikalle. Nopea tilanteen selitys ja siinäpä se.

Alikersantti ainakin kehui suoritustani ja sanoi, että on selvästi ainesta sotilaspoliisiksi. Siinä mielessä turvallisuusalastakin hyötyä, että suurin osa omastakin joukkueestani ampui surutta kyseisen ihmisriekaleen.

7. rasti: Suojautuminen epäsuoralta tulelta

Helppo rasti. Neljä suorittajaa yhtäaikaa tekemessä mokomaa. Meille jaettiin jokaiselle paikat, joissa seistä. Tämän jälkeen ilmoitettiin, että "Ilmasta kuuluu kumeita lähtölaukauksia.". Tässä vaiheessa rupesin jo etsimään suojaisaa paikkaa. Ja kas, sellainen löytyikin vieressäni olevasta juoksuhaudasta. Tämän jälkeen ilmasta kuuluikin jo repivää ääntä. Munat turpeeseen (kyykkyyn juoksuhaudassa), käsi niskaa suojaten ja ase suojaan. Räjähdysten välissä ympäröivän alueen tähystystä, jotta tilannekuva säilyisi.

Harmageddonin ohi mentyä huudettiin luonnollisesti vaara ohi, tarkistettiin ase ja varusteet, sekä kysyttiin tovereiden vointia. Täydet pisteet siitä.

8. rasti: Telamiinan asentaminen

Ei mikään Amerikan temppu. Suorittajille ilmoitettiin vihollisen lähestyvän tietystä suunnasta, jonka jälkeen telamiina tuli kaivaa ajouralle. Itselläni miinan hienonaamiointi jäi hieman huonoksi, mutta muuten homma meni hyvin.

9. rasti: Kertasingon käyttö

Rastilla suorittajien tuli siirtyä nopeasti asemaan, jossa laittaa sinko ampumakuntoon ja tuhota vihollisen panssarivaunu. Eipä taas mitään erikoisempaa. Sinko nopeasti opetetulla tavalla ampumakuntoon ja SKÄDÄM!

Lisäksi suurelta osalta joukkueestani jäi suorittamatta aseenpuhdistusrasti. Ilmeisesti osa suoritti tämän ns. kymmenennen rastin yhdessä suojeluhälytyksen kanssa. Päivän aika kuitenkin loppui kesken, joten ainakaan minä en sitä kerennyt suorittamaan.

Ti 17.8.

Eipä mitään ihmeellisempää mainittavaa. Flunssa puski päälle edelleen ja sen seurauksena päiväksi VP, eli vapautus kaikesta palveluksesta. Muut suorittivat muun muassa ampumataitotestin, jossa taulun mustalle alueelle on saatava vähintään 11/12 osumaa kiitettävää tulosta varten.

Ke 18.8.

Flunssaa neljättä viikkoa. Tällä kertaa ymmärsivät jo ottaa tulehdusarvot, jotka olivatkin koholla. Eipä hirveästi yllättänyt. Lääkäri määräsi viikon antibioottikuurin. Kasarmille vietäväksi kaksi VPO:ta, eli vapautus kaikesta palveluksesta oppitunteja lukuunottamatta.

Muut harrastivat käytännössä koko päivän sulkeisia valaa varten. Aamulla suoritettiin myös taistelijan tutkinnon ne rastit, joita ei maanantaina keretty. Itseltäni jäi jälleen väliin se aseenpuhdistusrasti.

Illalla laitoimme kaappimme tarkastuskuntoon, sillä rykmentin komentaja kävi suorittamassa tarkastukset komppaniamme osalta. Illalla luvassa oli myös iltavapaat. Omalta osaltani hieman rajoittuneet, sillä VP-, VUP- ja VPO -vapautuksissa olevat eivät voi mennä kasarmin ulkopuolelle esimerkiksi sotilaskotiin. Täytyi siis laittaa lähetti asialle ja nauttia leipäkebab tuvassa.

To 19.8.

Tänään alokas, huomenna Kaartinjääkäri.

Toinen VPO -päivä. Aamulla oli luvassa valintaoppitunti, johon pystyin onneksi osallistumaan. Oppitunnilla puhuttiin erilaisista erikoistumisista ja valinnoista, jotka pitäisi pikkuhiljaa olla tehtynä. Täytyy sanoa, että kuljettajankin tehtävät kiinnostaisivat, varsinkin mikäli saisi suoritettua BECE -kortin. Nykyisellään ja hamassa tulevaisuudessa poliisienkaan työllisyystilanne ei näytä kovin hyvältä, jolloin olisi ainakin jonkinlainen varasuunnitelma. Ken tietää.

Muillahan oli jälleen sulkeisia valaa varten. Itse rupesi jo olemaan melko pihalla niistä asioista.

Pe 20.8.

Jep, se suuri päivä. Kyseessä siis valapäivä. Omalla kohdallani kuitenkin vakuutuspäivä. Sotilasvala järjestettiin Kauniaisissa Kauniaisten urheilukentällä ja vakuutus urheilukentän vieressä sijaitsevan uimahallin parkkipaikalla. Juhlallista.

Söimme aamiaisen Santahaminassa, jonka jälkeen harjoittelimme tunnin verran valaa varten. Tai siis valan antajat harjoittelivat. Me "pakanat" seisoimme vieressä katsomassa. No, kelpasi minulle. Vakuutusta varten ei käytännössä erikseen pahemmin harjoiteltu tai läpikäyty tarvittavia muodollisuuksia.

Kauniaisiin saavuttuamme me vakuutuksenantajat jalkauduimme linja-autosta odottelemaan, jonka jälkeen siirryimme kolmijonossa parkkipaikalle jäpittämään. Hetken odoteltuamme saimme muodollisuudet hoidettua ja olimme julistettu Kaartinjääkäreiksi. Mukavaa olla Kaartinjääkäri tuntia ennen valan antajia. Samalla saimme hetken omaistemme kanssa ennen siirtymistämme urheilukentälle valaa katsomaan.

Vala meni miten meni, mittakaava oli perhanasti isompi ja tilaisuus muutenkin hieman juhlallisempi. Eipä siinä. Valan jälkeen oli vielä vuorossa lyhyt ohimarssi ja aseiden palautus. Kolmen pintaan pääsimme jo lomille. Takaisin vasta maanantaina illalla. Mahtavaa.

Rupeaa siis P-kausi olla paketissa pikkuhiljaa. Pariin otteeseen kyllä jo kerennyt kyseenalaistaa koko homman. Ei hirveästi nappaa juoksennella muutaman säkin takia, jotka eivät millään pääse aikamääreisiin tai perseilevät muuten vain. Varsinkin tämä perkeleen nuha vie jatkuvasti voimia pois. Samoin paikkojen palautumattomuus hidastaa menoa.

Ensi viikolla aloitamme jo sotilaspoliisimiehistökurssia, johon kuuluu parin viikon kiinniolon ajan muun muassa voimankäyttöä ja ampumaharjoituksia. Ilmeisesti ihan mielenkiintoista ja rankkaa tulossa siis. Kunhan saisi paikat kondikseen ja flunssan pois, niin touhusta voisi jopa nauttia. Muuten saatetaan mennä perse edellä puuhun. Ja kovaa.

[Patrik]

Jepa, taas kaksi viikkoa vierähtänyt palveluksessa. Reservin aurinkokin jo häikäisee (not). Parin viikon ohjelmassa oli muun muassa fyysistä voimankäyttöä, lähiaseammuntaa ja muuta yleistä sotilaskoulutusta. Samalla myös peruskoulutuskausi päättyi ja on aika siirtyä erikoiskoulutuskauteen, jossa syvennytään enemmän tarvittaviin taitoihin.

Ti 24.8.

Päivä aloitettiin lyhyellä oppitunnilla voimankäytöstä. Oppitunnilla käytiin lähinnä perusasioita koulutuksen rakenteesta ja voimakeinojen käytöstä yleisesti. Samalla kerrottiin hieman tulevista asioista.

Päivällä suoritimme ns. suojeluradan, jossa suoritettiin suojeluvaroitus ja suojeluhälytys. Nassen tiiveyden tarkastamisen jälkeen taistelijat siirtyivät konttiin, jossa käytettiin viisiprosenttista CS -kaasua. Tällä kasvatettiin muun muassa luottoa suojanaamariin. Itse en tosin flunssan ja köhän takia konttiin päässyt. Halukkaat saivat myös ottaa kontissa altistuksen jälkihöyryistä ilman suojanaamaria.

Kaasutuksen jälkeen värjöttelimme suojelutavarat niskassa vesisateessa meren rannalla merituulen puhallellessa iloisesti. Vielä kivempaa tuli heti, kun suoritimme suojelutavaroiden puhdistuksen t-paitasillamme. Ei sen jälkeen tuntunut taisteluvarustuksen päällepukeminenkaan niin vastenmieliseltä sen tuoman lämmön takia. Ja mukesiin ruokaa nauttimaan. Ai että.

Ke 25.8.

Aamusella vastaanotolle vanhojen vaivojen vuoksi. Tuloksena b-miehen paperit. Toisaalta paskamainen juttu, mutta toisaalta myös hyvä. Hyvä varsinkin sen vuoksi, ettei tarvitse stressata jatkuvasti paikkojen kestämisestä ja hajoamisesta. Paskamainen juttu taas sen takia, että sitä joutuu jokseenkin miettimään myös tulevaisuuttaan uusiksi. Myös sotilaspoliisitouhut katkeavat sitten siihen. Palveluskelpoisuusluokan arviointipaperit yksikön kapteenille ja pataljoonan komentajalle, josta sitten rykmentin komentajalle hyväksyntää odottamaan.

Samalla tuli myös vapautuksia perjantaille asti, joten viikko meni lähes kokonaan sisällä möllöttämiseksi. Taas vaihteeksi. Muilla oli muun muassa kolmen tunnin sulkeiset, joissa eteenvientiä, järjestymistä, poistumista, tahtimarssia, kaarroksia jne. Tämän lisäksi muilla oli ensimmäiset voimankäytöt, joissa aiheena oli puhuttaminen ja erilaiset kuljetus- ja hallintaotteet. Enpä siinä mielessä jäänyt paljosta paitsi, sillä kyseiset voimankäyttöasiat ovat jo ennestään tuttuja. Kertaus olisi tosin ollut poikaa.

To 26.8.

Torstai meni myös vapautuksessa ollessa. Tarkemmin VMTL-sellaisen, joka ytimekkäästi tarkoittaa vapautusta taistelu-, marssi- ja liikuntakoulutuksesta. Käytännössä kyseisiä asioita seurataan tilanteen niin salliessa vierestä. Aamupäivällä oli kuitenkin luvassa B-ajolupakurssiin kuuluva ajonäyte. Kävimme määrätyn porukan kanssa kuljetuskeskuksessa tutustumassa sen toimintaan, jonka jälkeen vääpelin johdolla saimme tietää erilaisia ajoihin liittyviä asioita. Kävimme nopeasti perusteita, kuten ajoonlähtö- ja liikenneturvallisuustarkastukset, läpi ja lähdimme henkilöpakettiautolla liikkeelle. Ajoimme kukin vuorollaan ympäri Helsingin keskustaa ja tutustuimme samalla erilaisiin paikkoihin, kuten pääesikunnan ja Etelä-Suomen huoltorykmentin sijainteihin. Ei siinä mitään, ajot menivät itseni ja muiden mukana olleiden osalta hyvin. Oli myös samalla kiva päästä kasarmin ulkopuolelle tuulettumaan.

Sillä välin muilla oli ollut johtajatehtävärata, jossa suoritettiin erilaisia johtamiseen liittyviä tehtäviä eri rasteilla. Rataan ei sisältynyt mitään kävelyä kummoisempaa, joten pystyin peräti osallistumaan siihen. Eipä ainakaan tarvitsisi rästiä myöhemmin. Muut joukkueestani lähtivät iltapäiväksi harjoittelemaan aseenkäsittelyä ja erilaisia ampuma-asentoja. Itse jäin kuitenkin ajolupakurssina ja vapautuksen vuoksi suorittamaan johtajatehtävärataa loppuun. Parempi näin. Ainoastaan yksi rasti jäi ajan loppumisen vuoksi käymättä.

Pe 27.8.

Perjantai oli ilmeisesti varattu jonkinlaiseksi rästipäiväksi, sillä itse kävin aamulla yhdessä yhdeksän muun taistelijan kanssa suorittamassa ampumataitotestin. Toiset onnekkaat pääsivät suorittamaan rästiin jääneitä uima-, lihaskunto- ja cooperintestejä. Rästittömät suorittivat - mitäs muutakaan kuin aseenkäsittelyä.

Ampumataitotestissä ammuimme aluksi muutamia kohdistuslaukauksia 150 metrin matkalta, jotka peräti osuivat tauluun. Riitti minulle. Itse ampumataitotestissä ammutaan 12 laukausta, joiden on osuttava taulun mustalle alueelle. Aluksi ammutaan 150 metrin matkalta makuuasennosta kuusi laukausta kääntyviin tauluihin. Kuusi patruunaa on lipastettuna kolmeen lippaaseen, kaksi jokaiseen. Ensimmäisestä lippaasta ammutaan kerrallaan yksi laukaus viisi sekuntia näkyvissä olevaan tauluun. Toisesta lippaasta ammutaan kerrallaan yksi laukaus kolme sekuntia näkyvissä olevaan tauluun. Kolmannesta lippaasta ammutaan tuplalaukaus viisi sekuntia näkyvissä olevaan tauluun.

Tämän jälkeen ammutaan samalta etäisyydeltä polviasennosta kolme laukausta. Polviasennosta ammuttaessa taulut ovat paikoillaan, eikä aikarajaa ole. Polvelta ampumisen jälkeen ammutaan 50 metrin etäisyydeltä seisaaltaan kolme laukausta. Taulut ovat näkyvissä viisi sekuntia ja niihin ammutaan kerrallaan yksi laukaus.

Itse sain 11/12 osumaa, yhden osuman ollessa kello 11 kohdalla kolmen sentin päässä mustan rajasta. Ilmeisesti lähtenyt harakoille polviasennosta ammuttaessa. Kiitettävä tulos ja kuntsari silti. Melko helppo testi loppujen lopuksi, kunhan muistaa olla hätäilemättä.

Loppupäivästä suoritimme johtajatehtäväradan loppuun kaikkien osalta. Illalla osa vapaa-ajasta menikin sitten apupäivystysvuoroon kasarmilla. Apupäivystysvuoroissa ei sinällään ole mitään vikaa, sillä ne ovat varsin leppoisia. Vika piilikin siinä, että sotilaskoti ei ollut illalla auki ja grillille oli suunnilleen kilometrien jonot. Meinasi tulla kiire, jos mieli saada päivittäisen leipäkebabkiintiön täytettyä. Nohevana taistelijana laitoin jälleen lähetin asialle. Maailma murtui, kun kuulin, että leipäkebab on loppunut maailmasta ja sain pelkät ranskalaiset. Perkele.

Puolet yöstä menikin sitten apupäivystäjänä pyöriessä.

La 28.8.

Lauantaina oltiinkin sitten taas täysipäiväisesti palveluksessa mukana. Joskin samat vaivat vaivasivat taikinaa edelleen samoissa määrin. Muut joukkuelaiset kiittivät, kun luvassa oli aseenkäsittelyä kolmatta päivää peräkkäin. Itse hajosin, tai oikeastaan paikat ja loppuunpalaneet lihaksenrippeet, hajosivat jo tähän ensimmäiseen päivään. Harjoittelimme oikeastaan vanhoja tuttuja juttuja, kuten symmetristä ampuma-asentoa, valmiusasentoja, häiriönpoistoja ja lippaanvaihtoa. Samalla harjoittelimme myös liikkumista. Tuttua huttua... Kertaus on opintojen äiti tosin.

Iltapäivällä oli luvassa liikuntakoulutusta, jossa kiersimme rastilta rastille. Ensimmäisenä oli vuorossa koripalloa mukesin liikuntasalissa. Normipäivä. Toisena rantalentistä saharan lentopallokentällä. Kellon ranneke otti ja hajosi. Normipäivä. Viimeisenä jonkin verran jenkkifutista saharassa. Normipäivä.

Loppupäivästä saimme tietää taistelijan tutkinnon pistemäärämme. Kiitettävä napsahti - enkä ole vieläkään suorittanut sitä aseenpuhdistusrastia...

Su 29.8.

Sunnuntain epistolana oli lähiaseammunnat. Heitimme tappeluvarustuksen ja pikkureput niskaamme ja marssimme kohti saaren toista päätä lähiampumaradalle. Jalat kiittivät marssitahdista sen verran, että piti jättäytyä koko jonon hännille ja kävellä omaa tahtia. Pää kyllä menisi edeltä, mutta jalat eivät tahdo tulla perässä. Mikäs siinä sitten.

Kun vihdoinkin sain raahattua ahterini perille, jaoimme kaksi joukkuetta pienempiin osastoihin, jotka kävivät rotaatioluontoisesti ampumassa toisten rötvätessä.

Ensimmäisellä ampumakerralla lipastimme kolmeen lippaaseen kuhunkin kymmenen patruunaa ja ammuimme viiden metrin etäisyydeltä noin kymmenen senttiä halkaisijalta oleviin tauluihin. Ensimmäinen lipas ammuttiin kertatulella laukaus kerrallaan aina pillin vihellyksestä. Jokainen osui tauluun. Näillä etäisyyksillä on oikeasti huomioitava se, että aseen tähtäimet ovat piippulinjaa korkeammalla. Osalla tuli juuri tämän takia huteja.

Kaksi seuraavaa lipasta ammuimme samalta etäisyydeltä, mutta tällä kertaa sarjatulella. Kaksi osui tauluun. Hellurei. Motivaatioksi jokaisesta ohilaukauksesta tuli kymmenen punnerrusta. Eipä siinä mitään...

Toisella ampumakerralla lipastimme saman määrän patruunoita, joskin tällä kertaa ammuimme vain kertatulella. Aloitimme viidestä metristä ja siirryimme käskystä pari askelta taaksepäin aina pariinkymmeneen metriin asti. Tällä kertaa tuli yksi ohilaukaus, joka tiesi kymmentä punnerrusta. Toivottavasti kukaan ei onnistunut ampumaan kaikkia ohi...

Ammuntojen lopuksi meille järjestettiin kilpailu... Kilpailussa oli kaksi joukkuetta, meidän ja toinen. Molemmat joukkueet kilpailivat itsenäisesti kuntoerojen vuoksi. Joukkueiden sisällä tehtiin jako kolmeen ryhmään. Ryhmien tehtävänä oli valita ryhmän sisältä taistelija, joka kannettaisiin ryhmän voimin takaisin kasarmille. Porkkanana kisassa oli aseiden puhdistus: voittajaryhmän ei tarvitsisi puhdistaa aseitaan lainkaan, toiseksi tullut ryhmä puhdistaisi omat aseensa ja häviäjäryhmä omansa sekä voittajaryhmän aseet. Meidän ryhmämme valitsi minut kannettavaksi, sillä taisin olla koko poppoon kevyin jantteri. Jaoimme taisteluvarustukseni muutamille taistelijoille, jonka jälkeen neljä taistelijaa kantoivat minua vuoroittain reppuselässä. Saimme hyvän aloituksen ja pääsimme joukkueemme johtoon heti kättelyssä. Kaksi muuta ryhmää jäivät taakse jo ennen matkan puoliväliä - auta armias sitä ryhmää, joka keksi oikaista saharan poikki... Rantahiekkaa...

Pidimme kirin loppuun asti ja voitimme oman joukkueemme kilpailun. Helvetin hyvä, että meikäläinen oli kannettavana, sillä itse en olisi pystynyt kirmaamaan enää metriäkään. Perkeleen kovaa porukkaa. Hatunnosto siitä.

Iltapäivällä luvassa oli vielä liikuntakoulutusta. Heitimme smurffit päälle, nappasimme rynnäkkökiväärimme ja soittimet matkaan ja lähdimme juoksemaan kuntsarilenkkiä. Ei tullut mitenkään yllätyksenä, että homma meni minulta ja parilta muulta kaverilta kävelyksi, kun jalat eivät suostu toimimaan. Nakertaa lievästi sanottuna, kun aerobisen kunnon kanssa ongelmia ei ollut.

Illalla ennen vapaa-aikaa saimme vielä tietää P-kauden pisteemme ja muokata valintojamme halukkuuslistaan. Halukkuuslistaan jokainen oli voinut esittää neljä suuntautumisvaihtoehtoa, joihin erikoistuisi E-kaudella. Muun muassa lääkintämies, kuljettaja, SPOL-miehistö, SPOL-AUK, AKE-AUK jne... Itselläni ykköstoiveena oli kuljettaja, sillä B-miehenä sotilaspoliisitouhut olisivat pitkälti no go, enkä henkilökohtaisesti viitsisi neppailla puolta vuotta kirjurin tehtävissä. Mitenkään kirjureita väheksymättä.

Ma 30.8.

Uusi viikko, lomat (?) häämöttää taas. Aamupäivällä oli jälleen liikuntakoulutusta ohjelmien muututtua. Pelasimme saharassa ns. SPOL-palloa, joka ei käytännössä eroa amerikkalaisesta jalkapallosta mitenkään. Enempää en tästä lajista paljasta, sillä se on turvallisuusluokiteltua tietoaineistoa. SPOL-pallosta siirryimme perinteisempään jalkapalloon, josta kävimme vielä pyörähtämässä palauttavalla (?) lenkillä. Jalat kiittivät jälleen. On se perkele.

Iltapäivällä jatkoimme voimankäytöllä, jossa kertasimme kuljetus- ja hallintaotteita, jonka jälkeen siirryimme erilaisiin maahanvienteihin. Näitä sitten suoritettiin yksin ja parin kanssa toimien. Tuttua juttua parilla pienellä muutoksella.

Iltapäivästä olinkin sitten virallisesti B-mies ja sain kuulla pääseväni kuljettajaksi. Tämä tiesi siis muuttoa perjantaina.

Ti 31.8.

Tiistai olikin vuorostaan virkistävämpi päivä, sillä otimme osaa sotainvalidikeräykseen. Itse tulin palloilleeksi tennispalatsin seuduilla. Mukavaa oli vaihteeksi, hieno ilmakin.

Ke 1.9.

Keskiviikko koostui pääosin P-kauden palkintojenjaosta, jossa palkittiin nohevia taistelijoita ja erilaisiin kilpailuihin osallistuneita. Iltapäivä kuluikin sitten valokuvauksissa, jossa napattiin komppania-, joukkue-, tupa- ja yksittäiskuvat. Lisäksi kapteeni julkisti taistelijoiden valinnat E-kaudeksi. Itsellä osoitteena kuljetuskomppania.

Ennen vapaa-aikaa suoritimme vielä koko varustarkastuksen, jossa revimme kaikki tavarat kaapista ulos ja tarkastimme, että kaikki löytyy. Ei siinä muuten mitään, mutta taisi suurin osa hukata tavaroitaan juurikin kyseisen tarkastuksen aikana. Tarkastuksen jälkeen järjestelin kaapin uudelleen teksikuntoon ja pääsimme vielä vapaa-ajallekin.

To 2.9.

Torstaina aamupäivä meni kätevästi kuntopiirissä pyöriessä. Kävimme juoksentelemassa normaalin lenkin. Oikean jalan nilkka välitti kiitoksensa. Treenailimme jonkin verran myös lihaskuntoa, jonka jälkeen kerkesimme vielä rötväilemäänkin ja harrastamaan henkilökohtaista huoltoa.

Iltapäivällä oli jälleen voimankäyttöä, jossa aiheena oli hätävarjelu. Jälleen tuttuja juttuja, ei siitä sen enempää. OPSEC ja silleen.

Pe 3.9.

Perjantai oli osalle odotettu päivä ja toisille vähemmän odotettu sellainen. Aamupäivän aikana suoritettiin siis muutot uusiin yksiköihin ja tupiin. Osa miehistöstä sai jäädä vanhaan tupaan niille sijoilleen, osan muuttaessa naapuritupaan. Aliupseerikouluun lähtijöillä oli edessään jonkin verran pidempi matka. Samoin kuljetuskomppaniaan lähtijöillä. Tavarat pakattiin vauhdilla vauhtisäkkiin ja muihin mahdollisiin kantolaitteisiin, jonka jälkeen suunnattiin ulos kuulemaan uudet tupajaot jne. Pihalta osa siiryi suoraan uusiin tupiin ja muihin yksiköihin siirtyvät jäivät odottelemaan kyytejään kylmään viimaan ja vesisateeseen.

Aliupseerikouluun siirtyvillä oli hieman vaikeampaa, sillä he saivat heittää Ategoon vain vauhtisäkkinsä. Rinkat sun muut tuli kantaa selässä perille asti. Tsemppiä heille. Kuljetuskomppaniaan siirtyvät saivat sen sijaan heittää Scaniaan kaiken mahdollisen. Ai että. Eikä tarvinnut selkäänsä rikkoa taas vaihteeksi.

Kuljetuskomppaniaan päästyämme kannoimme tavarat uusiin tupiimme ja rupesimme järjestelemään tavaroita kaappiin ja kaappeja teksikuntoon. Oli taas hieman alokasfiilis, kun kyseessä oli uudet tupakaverit ja uusi ympäristö. Päivän mittaan kerkesi kyllä nopeasti sopeutumaan uusiin juttuihin. Palvelusaikahan on nyt sitten se 362 vrk.



Sellaista siis vaihteeksi. SPOL-hommat on sitten taputeltu näillä näkymin ja tulevaisuudessa tekstiä tullee sitten kuljettajan arjesta. Kuljetuspuolella taistelijoista koulutetaan pääosin pasikuskeja, osasta kuorma-auton- ja osasta yhdistelmäajoneuvonkuljettajia. Nohevimmille ajatetaan vielä mahdollisesti bussikortti. Jokaiselle taistelijalle ajatetaan siviiliin BEC1EC -kortti.

Sellaista vaihteeksi.

[Kalaq]

Joko sä hajosit nii pahasti ettei kirjottelu nappaa, vai onko kuskin homma niin shit was so cash ettei sitä pysty sanoin ilmaisemaan?