Jepajep, tässä hieman omia mietteitä. Pre- ja aftergamet jätän suosiolla pois, niistä joku muu saa kertoa jos tykkää.
Saavuimme siis pelipaikalle lauantaiaamuna. Kerättiin oma ryhmä kasaan, "meikkailtiin", juteltiin tuttujen kanssa ja oltiin jopa Alueviestin toimittajan haastattelussa (juttu tulee heidän sivuilleen keskiviikkona). Alkubriiffissä tehtiin selväksi meidän osapuolemme (sinisten) pääasialliseksi tehtäväksi sen, etteivät punaiset pääse suorittamaan omiaan. Alkubriiffin jälkeen muistikuvat vähän sekaiset, muutamia todella hienoja ja paljon huonoja muistoja mielessä, tässä muutamat lähinnä ensimmäisen sortin muistot:
1. Ryhmämme oli asemissa tarkkailemassa päätietä parinkymmenen metrin päästä, itse olin takaa katsottuna oikeassa päässä ryhmää. Yhtäkkiä huomasin oikealla liikettä ja koetin maastoutua paremmin, vaikkakin aika huonosti siinä onnistuen. Kerroin viiden metrin päässä makailleelle Casanderille saaneeni katsekontaktin, ja hetken päästä varmistin heidät vihollisiksi punaisten hihanauhojensa perusteella. Makasin maassa niin liikkumatta kuin voin vihollisten ylittäessä pikkuaukiota 5-10 metrin päässä edessäni. Hain ensimmäisen miehen tähtäimiini ja avasin tulen tätä kohti. Yhden vihollisen tippuessa sarjastani ja toisen suojautuessa, tiputin partion peränpitäjän pois pelistä ja suoritin taktisen irtautumisen (kansankielellä epätoivoisen pakoonryntäyksen) muun ryhmän tukiessa. Hieman myöhemmin haavoituin vihollisen sarjasta, ja haavan sitomisen jälkeisen viiden minuutin odotteluajan mentyä umpeen loppuryhmä olikin jo saanut loputkin viholliset alueelta hoidettua.
2. Tämä tapahtui vain hetki äskeisen jälkeen, palattuamme asemiimme. Meidän ja tien välissä oli epämääräinen hökkelikasa, jonka päätimme ottaa haltuumme. Lähdin tunnustelemaan paikkaa ennen loppuryhmän saapumista asemaan. Heidän juostessaan asemaan aloimme saada tulitusta vastaamme tien toisella puolella olleesta tornista, joten lähdin juoksemaan tornia päin aikomuksena tiputtaa sen sisällä olleet pelaajat "kranaatilla". Juoksin tornin läheisen suojan taakse, josta yhden metsässä olleen vihollisen ampumisen ja "mennäkö vai eikö mennä" -lagien jälkeen uskaltauduin juoksemaan tornille, paukauttamaan sitä kädelläni ja huutamaan "KRANAATTI!". Pahaksi onneksi vihollisella oli lisävoimia metsässä, josta minut tikattiinkin hetken päästä noustuani torniin.
3. Ruokatauon jälkeen ryhmämme sai tehtäväkseen uuden respan pystyttämisen suurempien tappelujen sivustaan. Vahvistukseksi saimme Ranssin komentaman, 2. joukkueen 7. ryhmän. Pelin alkaessa taas ruokatauon aiheuttaman tauon jälkeen, juoksimme vähän matkaa kohteeseemme johtavaan ojaan, jota pitkin etenimme kohteeseen. Pystytimme respan ja pienen tarkkailun jälkeen päätimme edetä aukion toiselle puolelle ojaan tarkkailemaan. Hetkisen vartioinnin ja radio-ongelmien (PMR haisee) jälkeen etenimme takaisin aukiolle, jonne punaisten viiden hengen ryhmä oli ehtinyt pystyttää oman respansa. Tuhosimme tämän ryhmän tehokkaasti ilman ainuttakaan omaa tappiota, minkä jälkeen olikin aikaa ottaa hiukan kuvia (
klik,
klik ja
klik).
4. Loppurähinä. Sinisten ja punaisten viimeinen suuri yhteenotto, siniset lähtivät hyökkäämään punaisten respalle. Ärtyneinä ja väsyneinä juoksemaan kontaktista kontaktiin, jäimme jälkeen pääjoukosta. Perillä katselimme pienen kukkulan laelta tätä yhteenottoa, kunnes Morabnin hullunhauskan idean johdosta päätimme lähteä juoksemaan tien toiselle puolelle Tunak Tunak Tunin säestäessä. Pääsimme pikkukallion laelle, josta yksi vihollisen sarja tiputti koko ryhmämme, minkä jälkeen peli huudettiinkin ohi.
Peli oli juurikin tätä perus-ADHD-mättöä, jonka mielekkyyttä pilasivat tehokkaasti vastapuolen joidenkin pelaajien (erityisesti ylimielisten geardojen) modetus ja v***uilu. Pre- ja aftergamet pelastivat omalla kohdalla paljon.
