Järvenpää-airsoft ry

Airsoft => Pelit => Menneet pelit => Aiheen aloitti: Kalaq - 18.09.11 - klo:15:06

Otsikko: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Kalaq - 18.09.11 - klo:15:06
Järvenpää-airsoft RY:n kauden loppuriehat.

Kokeilemme meidän peleissämme uutta pelimuotoa, joka voi olla joillekkin mm. PKS:n peleistä sekä Battlefieldeistä tuttu Rush-pelimuoto. Pelimuoto toimii seuraavalla tavalla (törkeä copy-paste):

Pelin nimi on "Rush" ja pohjautuu niin ikään Rush nimiseen pelimuotoon, joka on varmasti monille tuttu Battlefield: Bad Company 2 -pelistä.

Pelialueella on noin kolme lippua, jotka hyökkäävän joukkoeen tulee vallata tietyssä järjestyksessä. Liput sijoitettetaan pelialuetta pitkin jonoon. Hyökkäävällä joukkoeella on respa koko ajan käytössä ja pelin alkaessa mahdollisesti vähän enemmän pelaajia. Puolustavan pelaajan pudottua hän siirtyy seuraavalle lipulle odottamaan, että hyökkäävä joukkoe saisi edellisen lipun vallattua, ja kun tämä tapahtuu, saa puolustava joukkoe taas respata. Eli puolustavan joukkoeen respat tapahtuisivat seuraavalta lipulta, silloin kuin hyökkääjät saavat edellisen lipun vallattua. Tällä tavoin peli ei toivottavasti jäisi lagaamaan paikoilleen, mutta silti kaikki saisivat pelata melkein koko ajan. Pelissä on aikaraja, jonka aikana hyökkääjien on tarkoitus vallata liput.

Kun hyökkääjät saavat lipun vallattua puolustajille annetaan noin minuutti aikaa perääntyä ja ryhmittäytyä puolustamaan seuraavaa lippua. Tänä aikana hyökkääjien tulee pysytellä äskettäin vallatun lipun lähistöllä, eivätkä saa siis esimerkiksi lähteä kiertämään puolustajien respalle. Myös hyökkääjien, jotka ovat kierrelleet edellisen lipun rähinöiden aikana "linjojen taakse" tulee palata äskettäin vallatun lipun lähistölle. Jos tälläistä "kiellettyä kiertelyä" ilmenee, pelaaja todennäköisesti pistetään huiliin pelin loppuun asti, jotta yhteiset säännöt pysyvät ensi kerralla paremmin päässä. Organisaattorit antavat hyökkääjille merkin, koska saa lähteä valloittamaan seuraavaa lippua ja merkin jälkeen saa kierrellä niin paljon kun huvittaa, kunhan palaa taas takasin seuraavan lipun luokse, sitten kuin se on valloitettu.


Tarkoituksena olisi pelata tämä ainakin kerran puolin ja toisin. Loppuajan sitten pelaamme pommia / shakkikelloa / lisää rushia / lipunryöstä / muuta vastaavaa.

Osapuolet: Keltaiset vastaan Punaiset. Ei varuste- tai aserajoituksia, kunhan ovat sääntöjen mukaiset.
Peli on ikärajaton, mutta suosittelemme vanhempien miettivän, sopiiko normaalia pidempi pelipäivä jälkikasvulle.

Pelimaksu:
-etukäteen ilmoittautuneet jäsenet: ilmainen
-etukäteen ilmoittautuneet ei-jäsenet: 2e
-ilmoittautumattomat: 5e
*maksamalla 2012 jäsenmaksun (10eur) paikanpäällä pääset ilmaiseksi peliin ja saat kaikki jäsenyyteen kuuluvat edut. Jäsenyys on voimassa kalenterivuoden.

Pelaajaraja: 70

Samalla alamme keräämään seuraavan kauden jäsenmaksuja. Hyvä aika liittyä jäseneksi jos et jo ole.

Alustava aikataulu:

-ilmoittautuminen 10-11
-alkubriiffi 11.30
-ensimmäinen peli käyntiin 12
-pelit loppuvat ~17-18

Ilmoittautumiselle tulee oma ketjunsa. Tähän ketjuun ei laiteta yhtään ilmoittautumista.

Arvomme lopettajaisten yhteydessä:
-Varustelekan 20e lahjakortin (1x, inventaario paljasti ettei meil ookkaa ku yksi enää jäljellä)
-Muovisotilaan lahjoittaman yllärilahjan
-Airsoftpuljun lahjoittaman yllärilahjan


Kertauksena muutamia poimintoja:

Pelialueella on seuraavanlaiset viritysrajat:

-sarjatuli 1.6j
-puoliautomaatti 2.25j
-kertaviritteinen (ei pistoolit) 3j

MUISTAKAA BIOKUULAPAKKO!

Pelialueella on hyvin rajallinen parkkipaikka. Autoja voi jonkin verran jättää Ratsukadun päähän(oikein parkkeerattuna), josta pelialueelle jatketaan kävellen.

Kaikkien pelaajien tulee osata ja sisäistää Järvenpää-airsoft ry:n säännöt. Muistakaa myös se, kuinka aseet kuuluu kuljettaa pelipaikalle.

Kuulia myy jakenog. Lista löytyy http://www.airsoftpulju.com/tuotteet.html?id=4/
Jäsenille 10% alennus.
Laita YV:tä jos on tarvetta kuulille.

Säännöissä on tapahtunut seuraavia muutoksia, lukekaa:
-Suojalasit saa jatkossa ottaa päästä vain ja ainoastaan organisaattorin luvalla. Sääntöä rikkovat pelaajat poistetaan välittömästi pelialueelta.
-Pelaajat, joilla ei ole hihanauhoja / raatorättiä, joko ostavat / lainaavat tai heidät poistetaan pelistä. Pitää löytyä sekä keltainen että punainen hihanauha
-Hihanauha tulee sijoittaa vasempaan hihaan / käteen selvästi näkösälle. Yksikätiset saavat laittaa oikeaan käteen. Kädettömät sitten laittavat jalkaan. Hihanauha ei saa peittyä hihan / naamiomateriaalin alle. Koskee myös ghillieitä!!!
-Saapumalla paikalle vakuutat lukeneesi, sisäistäneesi ja ymmärtäneesi säännöt. Pelialueella ilmi tuleva sääntöjen lukemattomuus / ymmärtämättömyys johtaa pelialueelta poistamiseen. Koskee myös tehopelaajia ja heidän porsaanreikien hyötykäyttöä.
-Jos ilmoittelette kavereitanne katsokaa, että myös he ovat lukeneet säännöt.


Paikalle tulee sekä raatorättejä että hihanauhoja.


Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.

HOKS: tämä ei ole kauden viimeinen peli. Tulemme pitämään säiden niin salliessa ja pelaajamääristä riippuen myös talvella pelejä. Tämä on vain yleisen pelikauden "loppurieha".
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 02.10.11 - klo:09:29
Lisätty tekstiä koskien 2012 jäsenmaksua.
Osapuolille haetaan myös komentajia pitämään hommat ruodussa. Homma on helppoa ja kairaamaan pääsee itsekkin reilusti. Jos kiinnostaa niin ota yhteyttä Kalaqiin tai minuun.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 02.10.11 - klo:10:10
Varustelekan lahjakorttien lisäksi Airsoftpulju (www.airsoftpulju.com (http://www.airsoftpulju.com)) sekä Muovisotilas (www.muovisotilas.fi (http://www.muovisotilas.fi)) ovat lahjoittaneet peliin arvottavaksi mukavan hienoja palkintoja. Ilmoittaudu, tule paikalle ja kokeile onneasi.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Teemu - 05.10.11 - klo:21:30
Onko toi osallistumismäärä 70 osapuolelle vai yhteensä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 05.10.11 - klo:22:12
Yhteensä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: airsofthullu - 06.10.11 - klo:08:15
Pääseekö sinne myös "ei jäsenet"?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Minakka - 06.10.11 - klo:11:08
Pääseekö sinne myös "ei jäsenet"?
"Pelimaksu:
-etukäteen ilmoittautuneet jäsenet: ilmainen
-etukäteen ilmoittautuneet ei-jäsenet: 2e
-ilmoittautumattomat: 5e"
Mitä tästä voisi päätellä?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 07.10.11 - klo:21:59
Pientä päivitystä. Ottakaa ny huomioon et tuol on kaksi paikkaa jäljellä, nopeat syövät hitaat.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 07.10.11 - klo:23:13
Moar lisäystä.

Jokaisella pelaajalla tulee olla sekä hihanauhat että raatorätti. Paikalle tulee myytäväksi sekä hihanauhoja että raatorättejä. Jäsenillehän nämä ovat osa jäsenetua. "Mä en tienny" ei mee läpi.

Jos liityt jäseneksi samalla, saat 2kk "kaupan päälle", sillä keräämme kaudelle 2012 jäsenmaksuja pelin yhteydessä. Jäsenyys on siis voimassa kauden 2012 loppuun.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: airsofthullu - 10.10.11 - klo:08:16
Kun tuolla lukee, että ilmoittautumattomat:5€ niin voisko sinne tulla pelaa vaikka ei oo ilmittautunut, mutta maksaa kuitenkin 5€.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 10.10.11 - klo:16:01
Otimme peliin 70 ennakkoilmoittautunutta. Muutkin kuin ennakkoon ilmoittautuneet saavat tulla, se maksaa silloin 5e jos nimeä ei löydy listalta. Kannattaa tosin samalla harkita jäseneksi liittymistä. Maksaa sen toisen 5e mutta pitkän tähtäimen hyöty on suurempi.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Daniel - 10.10.11 - klo:17:39
Jos liittyy jäseneksi paikanpäällä joutuuko maksamaan silti pelimaksun?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Geggo - 10.10.11 - klo:17:55
*maksamalla 2012 jäsenmaksun (10eur) paikanpäällä pääset ilmaiseksi peliin ja saat kaikki jäsenyyteen kuuluvat edut. Jäsenyys on voimassa kalenterivuoden.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Daniel - 10.10.11 - klo:17:57
Mitenkäs en huomannu tota?
Mut juu, liitytäänpä sit jäseneks.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 10.10.11 - klo:18:36
70 ekaa pääs halvemmalla / ilmatteeks, lopuilta nyhdetään törkeesti rahaa, jotta saadaa hallitukselle kustannettua talkookaljat.

Nii, ja raatorätei ja lumpui. Ja nauhoja. Ja muuta kivaa. Muutenkin tos on oma vahtaamisensa kun pelaajamäärä kasvaa.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: A-TTE - 10.10.11 - klo:18:48
Eli 5€ on se maksu jäseniltäkin paikanpäällä, paljonko on raatorätti??
Ja sen jäsen maksunkin voi uudistaa tässä pelissä?...(10€ vai jotain muuta)
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 10.10.11 - klo:18:59
Maksat jäsenyyden/tai uusit vanhan (10eur/kausi) paikanpäällä niin saat seuraavat.
- hihanauhat
- raatorätin
- ilmaisen pelin
- ilmaisia teemapelejä myöhemmin kuten ensi kaudella.
- alennuksia ties kuinka moneen kauppaan.

Voit myös maksaa myöhästyneen ilmottautujan maksun 5eur ja ostaa raatorätit sun muut erikseen (nauhat 2eur rätti 1eur)
Jos ylimääräiset 2 euroa tuntuu liian pahalta Varustelekan, Airsoftpuljun, PCB-airsoftin ja  Muovisotilaan 10% alennuksista vuoden ajan niin suosittelen jättämään liittymättä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: airsofthullu - 11.10.11 - klo:15:41
Paljonko pitäisi maksaa jos ei ole jäsen eikä ole ennakko ilmoittautunut? Kenties 5€-8€ tai enemmän. Tuolla lukee kyllä että ilmoittautumattomat 5€, mutta tarkistaisin nyt vielä etten mee turhaan kaakkolaan.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 11.10.11 - klo:15:49
No tuossahan se lukee.

Ei niitä rättejä sun muita ole pakko meiltä ostaa mutta ne ON oltava pelipäivänä pakollisena varusteena. Järkevämpää maksaa se jäsenyys.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Tappi - 12.10.11 - klo:15:31
nii missäs se sitte ilmotetaan että on vapaita paikkoja?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 12.10.11 - klo:16:48
Vapaista paikoista ilmoitetaan savumerkeillä niiden aina meidän tietoon tullessa.

Ilmoittautumisketjuun laitetaan paikkojen määrä ja siellä nopeat syövät hitaat.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 14.10.11 - klo:16:27
Lukekaa säännöt ja tämän ketjun asiat läpi. Olkaa myös ajoissa paikalla.

Varautukaa viileään keliin ottamalla lämmintä vaatetta mukaan. Pelatessa pitäkää kevyempää, tauoilla sitten taukovaatetus päälle. Samaten nestettä ja pikkupurtavaa on erittäin suotavaa varata matkaan. Myös rahaa jäsenmaksua / raatorättejä / hihanauhoja varten. Kuulat (ja miksei muutkin vempaimet) Jakelta jos tarvis. Hyvällä asenteella vaan pelailemaan ja nauttimaan raittiista ulkoilmasta!
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Elek - 14.10.11 - klo:16:53
Saisiko joltai kyytiä pelien jälkeen Keravalle?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: airsofthullu - 14.10.11 - klo:18:26
Saattais onnistuu, mutta se on vaan sun haluamisesta kiinni haluutko tulla kyydillä pois. Mieti asiaa jos haluut kyydin niin ota YV:llä yhteyttä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kalaq - 14.10.11 - klo:18:43
Selvennetääs nyt vielä kun tulee muutamalta henkilöltä kyselyä: "ennakkoon ilmoittautuneet jäsenet: ilmainen" koske ainoastaan Järvenpää-airsoft RY:n jäseniä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 14.10.11 - klo:21:45
HOX!

Jos olette maksaneet jäsenmaksun tilinsiirtona tämän viikon aikana niin napatkaa siitä kuitti mukaan varmistukseksi.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Kazzu_ - 14.10.11 - klo:22:25
Voiko jäsenmaksun siis lauantaina maksaa käteisellä kaakkolaan ja kenelle se maksetaan?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 15.10.11 - klo:08:00
Voi maksaa. Normaalisti et voi. Sille kuka siellä ilmotiskillä sitten onkaan.
Järkkärit valuu jo ajoissa paikalle. Yhdistyksen numerosta saa kiinni jos tulee jotai kriittistä. Laina-aseita ei ole.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: MrCilleman - 15.10.11 - klo:09:03
onko 2011 jäsenyys voimassa kokovuoden eli 2 kuukautta viel
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: Carnage - 15.10.11 - klo:09:07
Kyllä.
Niin joo ja jos ootte liittyny aikaisemmin jo jäseneksi ettekä oo saaneet rättei ja lumppui niin pyytäkää ilmotiskillä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset La 15.10 Kaakkola
Kirjoitti: cristo - 15.10.11 - klo:09:56
En osannutkaan lukea, että tämä ei ollut ilmoittautumisketju. Olisin vain haluunut kertoa tulevani kaverin kanssa.








-m0de
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Carnage - 15.10.11 - klo:18:57
Pistelkääs niitä palautteita tulemaan tähän samaan ketjuun.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Geggo - 15.10.11 - klo:19:09
Hyvät pelit, kiitos lipon lainaajille kovasta sarjasta. Kiitän myös kantohihnojen lahjoittajaa.

Rushista...
Hieno homma, että saatiin komentajat ja ryhmät, iso plussa myös miinoista.  Itselle ei tosin lähitaistelua sattunut, lähinnä äärikantamalla ampumista. Pelimuotona hyvä, mutta tarvitsee omasta mielestäni enemmän pelaajia, jotta lähitaistelua tulisi enemmän.

Lippujen valtaamisen jälkeen oli kyllä liian pitkät tauot. Taisimme istua siinä mättäällä  odottamassa pelin alkamista noin kymmenen minuuttia aina lipun valtaamisen jälkeen.

Kokonaisuutena hyvin hoidettu pelipäivä. Selvästi oli nähty vaivaa tämän järjestämiseksi, kyllä jätti vkl-pelit kauas taakseen.
Höhöö, itsekin menin antamaan yhdistykselle sen 10e kaljoihin.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Kalaq - 15.10.11 - klo:19:15
Harhailevat pelaajat valitettavasti aikaansaavat taukoa. Tuo 10min nyt on loppupeleissä aika vähän kun ajattelee, siinä kun te yleensä offilla uudelleenryhmittäydytte nii 20min on nopeeta toimintaa.

Pitää porukalla miettiä jotain tapaa nopeuttaa tuota vaihtoa lipulta toiselle.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Daniel - 15.10.11 - klo:19:16
Juu...
Itteni mielestä pelit oli vähän tylsät ja pelimuoto oli ehkä vähän p*rs**stä mutta kiitos kuitenkin kaikille pelin järkkääjille ja kaikille komentajille.
Joku "insinööri" ampu viel mojovat sarjat mun naamalle viritetyllä aseella, joku about 1-3 metrin päästä. Vieläkin veriset jäljet naamassa, että kiitos tällekkin pelaajalle!
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Kalaq - 15.10.11 - klo:19:29
Tälleen pienenä toivomuksena, jos pelimuoto ei miellyttänyt tai homma ei toiminut niin kertokaa vähän et miksi. Toi et "oli perseestä" ei ny oikein auta meitä. Ei sitten millään tapaa. Me ei voida lukea teidän ajatuksia ja tietää täten, mitä me teimme mahdollisesti väärin tai huonosti.

Eli siis, oli teidän palautteenne sitten positiivista tai negatiivista, koettakaa vähän perustella. Auttaa meitä kummasti enemmän. Ei tarvi arvuutella.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Daniel - 15.10.11 - klo:19:33
Emmä vaan tiiä miks en tykänny, ei vaa oikee iskeny toi "Rush"
En edes tykkää Battlefield Bad Company 2 tosta Rush pelimuodosta..
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Ode - 15.10.11 - klo:19:34
Helevetin hauskaa. Ainoa miinus et siel oli 4 sellasta naskia/modettajaa. Yks oli sillon kun sitä ammuttiin: Hui Vi**u joku ampu mua päähä ja sit se alko ampuu sokkona jonnekki. Ja omaa huonomuistisuuttani en muistanut mainita organisaattoreille, dääm.

Claymoret oli mahtava idea tykkäsin.
Komentajat ja ryhmät olivat kyllä hyvin hoidettuja. Mutta valtaamisien jälkeen oli kyllä pitkät tauot mut ei se haitannu paljoo.

Kiitokset järkäreille ja komentajille todella hyvät pelit.


Edit: Iloksenne perustelin paremmin.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: jokuvaan - 15.10.11 - klo:19:37
Ite tykkäsin 100x enemmän avajais pelistä että sellaisia lisää, mutta kyllähän tuo toimi ja oli hauskaa.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Geggo - 15.10.11 - klo:19:41
Juu kyllähän avajaispeli vei, mutta tämä nyt oli tälläinen resparalli. Jäi tosiaan vkl-pelit kauas.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Carnage - 15.10.11 - klo:19:45
http://mjulku.kuvat.fi/kuvat/Viikonloppupelit/J%E4rvenp%E4%E4%20airsoft/Kauden%20lopettajaiset/ (http://mjulku.kuvat.fi/kuvat/Viikonloppupelit/J%E4rvenp%E4%E4%20airsoft/Kauden%20lopettajaiset/)
Harmillisen vähän kuvia tuli kun akkukin loppui. Puolvahingossa poistin videon Röllin tokan lipun massarynnäköstäkin.

Peli meni järkkärin silmin todella onnistuneesti vaikka pelimuoto olikin kohtalaisen uusi kaikille. Lippujen välinen siirtymäaika tuppasi ekassa erässä venymään tosi pitkäksi kun pelaajat eivät osanneet mennä seuraavalle lipulle ja organisaattorit eivät osanneet neuvoa.
Sen verta mitä seurasin niin jengi pelasi tosi asiallisesti ja herrasmiesmäisesti. Iso hatunnosto siitä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Monni - 15.10.11 - klo:20:03
Mukavan asialliset mutta samalla rennot pelit. Kyllä aina perus viikonloppumätön voitti. Pelimuotona ihan toimiva, ja omasta mielestäni myös suhteellisen hauska.

Itse en tuota siirtymäaikaa nähnyt ongelmana, mutta pelin olisi voinut ehkä toteuttaa pienemmällä (kapeammalla) alueella, niin että toiminta painottuisi tietylle alueelle. Liika kiertely muistutti jo vähän tavallista vkl-peliä, eikä peli paikoin siksi ollut ainakaan meikäläisen näkökulmasta tarpeeksi intensiivistä. Parasta antiahan tässä pelissä oli tuo edellämainittu keltaisten toteuttama kakkoslipun valtaus. Mukiinmenevää toimintaa, kiitos siitä keltaisille.

Eipä tässä, hyvät ja sopivat pelit kauden lopettajaisiksi.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Rölli - 15.10.11 - klo:20:06
Hieno pelimuoto kerrankin jotain taktisempaa normaaleihin vkl-peleihin verrattuna. Kyllähän kaudenavajais peli oli mahtava myös lopettajais peli oli vähintään tasoissa. Komentajan näkökulmasta huonoa oli vain valitettavasti se normaali kuuntelematta jättäminen, mutta kiitokset niille muutamille jotka auttoivat "alokasta".
     
      Pelaajat niitä näitä voi puhua, mutta kun organisaattoreilla tai joillain muilla vastaavilla on asiaa silloin voisi olla sen pienenhetken hiljaa ja näin ollen nopeuttaa ja helpottaa pelien järjestämistä. Kiitos kuitenkin kaikille järjestäjille upeasta pelistä ja pelaajille osallistumisesta. Seuraavaa isompaa peliä odotellessa :).

Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Elek - 15.10.11 - klo:20:30
Hyvät pelit oli. Tykkäsin tästä Rushista paljon vaikka siirtymäkohdissa meni aikaa mutta ei se tunnelmaa lannistanut.
Mukavaa vaihtelua viikonloppupeleihin verrattuna. Porukkaa oli paljon paikalla ja siitä plussa.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Myyrä - 15.10.11 - klo:20:53
Hyvät pelit joo, vaikka maineikkaassa 2. lipun valtauksessa tulikin omaa sarjaa niskaan... pelimuotoa voisi kai soveltaa tuleviin skenuihin?
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Cpt.Tepa - 15.10.11 - klo:21:02
Iha sairaan hyvät pelit vaikka ei paljoo saanutkaan pudotuksia ,  mutta tykkäsin tosi paljon Rush pelimuodosta ja meidän keltasten '' suur hyökkäyksestä '' lisää vain tälläisiä erikoisia pelimuotoja .
Huonoa oli varmaan kaikista eniten vikan lipun matkaa sieltä ei ollu kovin mukavaa lähteä respalle mutta muuten iha sairaan hyvät pelit .
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Jontsu - 15.10.11 - klo:21:21
Loistavat pelit tänään. Komentaja ohjasi hyvin, mitä nyt porukka olisi voinut kuunnella vielä vähän enemmän käskyjä.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: MrCilleman - 17.10.11 - klo:14:59
10/10 paras peli oli shakkikello
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Gage - 17.10.11 - klo:17:41
Rush oli kyllä mahtavaa niin kauan kuin ase jaksoi ei yhtään ladatuilla akuilla laulaa.
Onneksi kaveri sitten lainasi asetta ja itseäni ei ainakaan haitannut hyvässä seurassa pitkät odotus ajat kun vain puhuu niitä näitä niin pian huomaakin, että "Aha. Peli alkaa."
Ja niinkuin joku ehdottikin tätä Rushia voisi kokeilla soveltaa johonkin skenuun?
Mutta oli kyllä hyvä fiilis kaiken kaikkiaan.
Otsikko: Vs: Kauden lopettajaiset 15.10. Palautteet.
Kirjoitti: Kazzu_ - 18.10.11 - klo:22:22
Ihan sairaan hyvät pelit ja Rush pelimuoto oli todella hauskaa. Komentajat ohjasivat hyvin mutta  minusta Rölliä olisi pitänyt kuunnella hieman paremmin vaikka hän olikin ensimmäistä kertaa komentajana. Varsinkin keltaisten rynnäkkö 2. Lipulle oli todella hyvä. Tauot lippujen valtaamisten välissä olivat pitkiä joku 10 min mutta eipä se paljoa haitannut. Kiitos järjestäjille ja komentajille!