Kirjoittaja Aihe: Foorumin säännöistä ja yleisestä ilmapiiristä  (Luettu 3372 kertaa)

Poissa Mindraakki

  • Jäsen
  • **
  • Viestejä: 16
Nyt, kun lumet ovat sulaneet ja ilmat muuttuvat lämpimämmiksi, aloittelen paluuta airsoftin pariin. Viime kesänä jäkesoftin järjestämät pelit olivat yleisesti ottaen todella positiivisia tapahtumia ja porukalla tuntui olevan hyvä henki päällä. Avasinpa foorumin ja noin 5 minuutin selailun jälkeen iski melkoisen luotaantyöntävä ilmapiiri kasvoille koko foorumilta.

Ketjut ovat täynnä mielivaltaista moderointia ja täysin epäoleellisiin asioihin puuttumista, joka aiheuttaa yleistä pahaa ilmapiiriä ja turhaa kyräilyä koko foorumin laajuisesti. Foorumin käyttäjistä suurin osa taitaa kuluttaa vielä peruskoulun penkkiä, vai olenko aivan väärässä? Ketju toisensa perään täyttyy kuitenkin moderaattorien suoranaisesta vittuilusta käyttäjiä kohtaan ja aivan naurettavuuksiin menevästä kielioppiasioihin puuttumisesta. Tästä seuraa toki käyttäjien turhautuminen ja suoranainen suuttuminen "hallintoelimen" käytökseen. Kuinka hyvää mainosta lajille on, että yhdistyksen, joka järjestää pelit, foorumeilla ensiaskeleitaan ottavat uudet harrastajat törmäävät "sisällissotaan" jokaisessa ketjussa, johon vain jalallaan uskaltavat astua. Kuinka paljon tuolla on vaikutusta uuden harrastajan innostumiseen lajista? Kuinka moni lähtisi näiden foorumeiden perusteella ensimmäistä kertaa yhdistyksen järjestämään peliin? Eikö olisi odotettavissa, että samanlainen täysin ylimenevä kurinpito ja turhiin asioihin puuttuminen jatkuu myös pelissä? Moni varmasti ajattelee, että sama riitely jatkuu myös pelikentillä, mikä ei tosiaankaan ainakaan omien kokemusten mukaan pidä paikkaansa. En myöskään osaa sanoa onko tuo ilmapiiri myöskään nykyjäsenille kovin kannustava ja innostava, tai hyvää mieltä tuottava. Näistä asioista harrastuksessa pitäisi kuitenkin olla kyse.

Säännöistä toki saa ja täytyykin pitää huoli. Suojalasit, aseiden käsittely ja vastaavat, ovat asioita, joihin pitääkin puuttua kovalla kädellä. Turvallisuudessa ei voi olla ylivarovainen. Toisaalta taas, jos 13-vuotias Janne kirjoittaa foorumille viestin, jossa hän kysyy vaikka biokuulapakosta ja sattuu päättämään viestin vaikkapa hymiöön, on heti kimpussa moderaattorilauma ojentamassa tulokasta, miten internetissä ei nyt vaan voi käyttää hymiöitä lauseen päättämiseen. Eihän se toki kieliopin mukaista ole, mutta harvapa meistä esim IRC:ssäkään jaksaa kirjoittaa lauseita pilkulleen oikein. Lähestulkoon ei kukaan, jos omat empiiriset tutkimukset pitävät paikkaansa. Sitten Jannelle rapsahtaa kahden päivän bannia, jonka aikana Janne päättääkin alkaa harrastamaan jalkapalloa. Siellä, kun vaan meni seuralta kysymään, otettiin ilomielin uusi innostunut harrastaja vastaan. Toki Jannella oli korvakoru, joka ei valitettavasti ole sallittua jalkapallon sääntöjen mukaan, mutta tästäkin häntä huomautettiin hyväntahtoisesti ja pyydettiin ottamaan korvakoru pois harjoitusten ajaksi. Jannea ei harmita, Janne jatkaa jalkapalloa ja unohtaa ilkeän airsoftporukan. Harrastajapohjaa tuskin kenenkään mielestä ainakaan liikaa on ja nykyinen meininki ei ainakaan kovin hyvää PR:ää ole lajille. Eräässä ketjussa myös kiellettiin kiittämästä vastauksen antajaa. Mitäh?

Tiedotteet alueella on myös ylläpitäjän "mulla menee hermot" ketju, jonka avausviesti on ironisuudessaan kovin hipsteriä. Tai sitten hän on tosissaan ja toivottaa tervetulleeksi tiedotteet ja säännöt alueen lukevan tulokkaan mukavasti foorumin hengen mukaisesti. Viestin kielioppivirheitä en jaksanut edes laskea, mutta jo ensimmäisessä lauseessa niitä on ainakin 4.

Eikös nyt vaan leikittäisi kiltisti yhdessä ja huomattaisi, että ei se internet niin vakava paikka ole. Tottakai yhdistyksen johtoon kuuluminen täyttää normaalilla nuorella suurenkin pätemistarpeen. Silti mielestäni olisi viisaampaa panostaa enemmän pelaajien viihtyvyyteen ja turvallisuuteen (joihin peleissä kiitettävästi panostetaankin, se ei vain foorumilla ilmene), eikä turhanpäiväiseen nipottamiseen kieliopista, joka on 10+ ihmiselle vielä melko tuntematonta ja 16+ ihmiselle yhdentekevää internetissä tapahtuvassa keskustelussa.

Kyllä, tämän voi ottaa suorana palautteena ylläpidolle. Ei, tätä ei pidä ottaa vittuiluna. Kokemuksesta melkoisen suurienkin foorumien ylläpitäjänä tiedän, että tämä linja ei vain yksinkertaisesti toimi. Ihmiset haluavat rentoutua ja pitää hauskaa harrastuksensa parissa. Ei harrastamisen pidä tuntua ainekirjoitukseen verrattavalta ilonpidolta.

Aseistakieltäytyvä airsoftaaja!

Poissa Kalaq

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 1106
  • Lumberjack Commandos
Vs: Foorumin säännöistä ja yleisestä ilmapiiristä
« Vastaus #1 : 12.04.11 - klo:21:58 »
Tässä nyt ihmisille malliesimerkki, miten hoitaa palautteen antaminen / jättäminen.

Vastailen nyt muutamaan kohtaan omien näkemyksieni ja mieltymysteni mukaan. Ne eivät edusta muiden moderaattoreiden, henkilöiden, kansakuntien saatika Järvenpää-airsoft RY:n virallista mielipidettä. Kirjoitan yksilönä.

Kieliopista motkottaminen. Ensinnäkin, mä kirjotin äidinkielestä A:n, senkin taisin saada säälistä. En siis tajua hevon hossaakaan adjektiivien illatiivien subjetkiivisesta konjugaatiosta allatiiviin nähden. siitä huolimatta mun tekstit alkavat yleensä isolla alku kirjaimella ja yhdys sanat ovat ees yritetty saada kohtalaisen nätisti yhteen ja lauseet päätetään pisteeseen en myöskään ole tottunut itse käyttämään ;ADSGSF;HSDF;HDFGS;JDG;JGDFS;JGF;FGJ; hymiö kombo sarjaa lauseiden lopussa mikä saa kyseisten hymiöiden ylen palttisen käytön näyttämään omissa silmissäni mauttomalta ja tietyllä tavalla jo vittuiluna

Edellä oleva "lause" käy pidemmän päälle vaikeasti luettavaksi. Äidinkieltä kuitenkin opetetaan pennusta pitäen eri koulutusasteilla. Tietyillä henkilöillä tuo modevasarointi on herkemmässä kuin toisilla. Isot alkukirjaimet ja pisteeseen tai muuhun lauseen päättämiseen sopivaan merkkiin edesauttavat etenkin pidempien tekstien helppolukuisuutta. Tämän ei pitäisi olla mahdoton tehtävä myöskään nuoremmille ihmisille. Tätähän opetetaan kuitenkin kouluissa. Kirjoittamiseen käytetty aika ei pitene suhteutettuna kuin minuutilla, jos edes silläkään. Tämä ei myöskään ole IRC.

"Kiittäminen on kiellettyä" ei nyt tarkalleen ottaen pidä paikkaansa. Hieman kärjistin sanomaasi, tiedän. Tämän ideana on se, ettei ketju mene siihen, että joka toinen vastaus on "ok, selvä, kiitos, ok, selvä, jees, kiitos". Tässäkin pyrkimyksenä on enemmänkin lauserakenteen edes kohtalainen järjenkäyttö. "Kiitos, taidan valita juuri nuo lasit" tai "Kiitos tiedosta, mutta nuo lasit vaikuttavat turhan isoilta päähäni" ovat täysin OK vastauksia verrattuina aikaisempiin yhden sanan vastauksiin.

Suojavarusteista ja aseen oikeaoppisesta pelipaikalle kuljettamisesta saarnaan vaikka hautaan asti. Yksikin puhjennut silmä tai yksikin kukkahattutädin paikalle soittama poliisipartio on liikaa.

Turhat viestit. Edes pieni oma-aloitteisuus karsisi varmasti 80% uusista aloituksista. Ihmisistä on tullut nykymaailmassa äärimmäisen laiskoja. Kaikenlaista vaivannäköä tunnutaan karsastavan kuin ruttoa, vaikka selaamalla edes yhden sivun takaisinpäin olisi saanut vastauksen omaan kysymykseensä. Jatkuva asioiden toistelu alkaa tietyssä vaiheessa ottamaan päähän. Teki sen kuka tahansa. Tiedän, nyrkkeilijä hieroo jabiaan tuhansia ja taas tuhansia toistoja jotta saa liikeen toimimaan. Tämä ei ole sopiva vertauskuva tähän tilanteeseen, vaikka sen itse esille toinkin.

Nämä siis omia näkökantojani, en usko että varsinaisesti auttoivat sua millään tavalla tai muitakaan, mutta tuli pakonomainen tarve purkaa kirjoitusripulia johonkin.
Talking to you is like clapping with one hand

Poissa Ouveni

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 100
Vs: Foorumin säännöistä ja yleisestä ilmapiiristä
« Vastaus #2 : 13.04.11 - klo:01:11 »
Ymmärrän henk. koht moderaattoreiden ja foorumia pidempään seuranneiden turhautuneisuuden. Tietenkään epäselvä ja huono teksti ei ole miellyttävää lukea. Eikä varmasti samojen asioiden toistelu myöskään ns. mieltä ylennä. Kuitenkaan en voi mitenkään ymmärtää tätä avautumisen määrää jokaisesta virheestä mitä (yleensä) nuorempi sukupolvi tekee. Turhat topicit ja muut vastaavat monien foorumeiden riesat, olisi mukava kitkeä jotenkin pois. Esimerkiksi poistamalla kyseinen threadi ja laittamalla kaverille yv, notta kokeilepa tuota haku-toimintoa. Mutta eihän jokaisen kielioppivirheen korjaaminen ole kenenkään etu.

Myö vanhempi osapuoli ei olla äidinkielen opettajan roolissa täällä, eikä miulla itelläni oo ainakaan intoo tai aikaa ruveta korjailee kaikkien tekstejä. Ja jos vaikka jonkun äärimmäisen ruman viestin korjaisinkin, en jaksais ruveta avautumisviestiä siihen kirjottaa perään, johan siinä menee enemmänkin aikaa hukkaan. Tärkeintä tekstissä on kuitenki ymmärrettävyys. Kuten ehkä huomaat, vaihoin tässä toisessa kappaleessa murteeseen, ja eihän tää oo mitenkään äikänkirjan mukasta, mut voisinpa lyödä vetoo et kaikki tajuu kummiki.

Sanon nyt kuitenkin että yrittäkää nuoremmatki kirjottaa järkevästi ni ei nää mei vanhemmat kiukustu turhaan teille. Ei kaiken tarvii olla ihan presiis oikein, mut kunhan edes sinnepäin. Ja uskaltakaa kysyä. Parempi kysyy ku olla kysymättä. Muistakaa vaan että useimmat kyssärit on jo kysytty ennenki, eli löydätte helpommin vastauksen tuolla vasemmassa ylälaidassa olevan Haku -napin kautta.

Poissa Bon3

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 202
  • CLAN AAPELI SURVIVORS
Vs: Foorumin säännöistä ja yleisestä ilmapiiristä
« Vastaus #3 : 13.04.11 - klo:21:04 »
Mua ainakin hajottaa aivan tajuttoman paljon lukea viestejä, jotka on aivan turhia. Eli siis viestejä, jotka on osoitettu jollekkin yksittäiselle henkilölle tai sitten joissa kysytään asioita, mitkä saisi selville sen max. 10sek kestävän googletuksen avulla.