Pari päivää mennyt, eli lienee aika kertoa omia tuumailuja pelistä.
Omalla - ja itse asiassa koko T-Uhkan peliin osallistuneella kontignentilla (johon lisäkseni siis kuuluivat Panda, Migog ja Valther) - peliin valmistautuminen alkoi jo monta viikkoa etukäteen, olimmehan kaikki osana organisaattoriporukkaa. Seuratessamme foorumien ilmoittautumislistaa päädyimme jo pari viikkoa etukäteen siihen johtopäätökseen, että helpolla ei ainakaan selvittäisi; ikäjakauma oli mitä oli ja siitä voi kukin tuumata mitä tykkää, mutta varsinkaan EU:n komentajan, Pandan, mieltä mokoma ei ainakaan kohentanut.
Tähän väliin voisin ottaa luontevasti kantaa tässäkin ketjussa velloneeseen ikäjakaumakeskusteluun. Kovasti väitetään, että "ikä ei tee pelaajaa" - tämän lauseen allekirjoitan itse vain osittain. Karu totuus nimittäin on, että iällä on - ainakin keskimääräisesti - vaikutusta pelaajan tietotaitotasoon ja sen myötä kykyyn saada kentällä asioita aikaiseksi. Vanhemmilla pelaajilla on usein sekä vuosien tuomaa kokemusta - he ovat harrastaneet nuorempia pidempään - sekä tiettyä kypsyyttä, joka mahdollistaa kurinalaisen toimimisen. En kiellä, etteikö nuorempikin pelaaja pystyisi omaamaan kyseisenlaisia attribuutteja - mutta keskiarvot puhuvat karua kieltään. Varsinkin hyvin nuoret pelaajat - joilla itse tarkoitan lähinnä -97-syntyneitä ja nuorempia, ja joita EU:n osapuolella oli reippaasti yli 50% pelaajista - ovat yleensä harrastaneet vain hyvin lyhyen aikaa, jolloin metsässä olemisesta - saati sitten taistelussa toimimisesta - on hyvin vähän kokemusta.
Tilannetta pystyy hieman auttamaan, kuten EU:lla aluksi tehtiinkin, laittamalla vanhempia pelaajia nuorempien matkaan opastamaan ja johtamaan - mutta perusongelmaa tämä ei silti ratkaise, varsinkaan kun vanhempia pelaajia on vain yksi ohjastamassa about 15 nuorempaa. Ei siinä, oman puolijoukkueeni kanssa sain jopa jonkin verran tulosta aikaiseksi ja viholliset jopa eliminoitua tai ajettua karkuun omalla "rintamaosuudellamme" alussa: tästä kiitos heille. Sum summarum: homma ei ihan toivoton ole nuorempienkaan kanssa, mutta kokemus se on, joka puhuu. Tästä johtuen EU saikin dunkkuun aika huolella suurimman osan peliajasta. Seuraavaan skenaarioon itse korjaisin heti ensimmäisenä ikäjakauman niin, että niin nuorempia kuin vanhempiakin pelaajia olisi tasaisemmin molemmilla osapuolilla. Tämä tekisi pelistä kaikkien kannalta paljon mukavamman.
Noh, eteenpäin. N. puolitoista tuntia seikkailtuani puolijoukkueeni kanssa ties missä pohjoisessa sain kertaalleen jo haavoittuneena osumaa ja lähtöpassin respalle. Seuraavan muutaman tunnin aikana pyörinkin lähinnä ympäri pelialuetta kirotun painava ghettoblaster mukanani, suurimman osan ajasta lähinnä kakkelia jauhaen reportteripariskunnan kanssa, mutta pääsinpä pari kertaa blasteriakin paukuttamaan. Jostain syystä molemmilla kerroilla minut komennettiin lasauttamaan iskua jenkkien komentoryhmän niskaan - toivottavasti jätkät eivät saaneet sitä kuvaa, että nimenomaan heitä olisin metsästänyt, sillä näin ei asia tietenkään ollut :D Molemmilla kerroilla korohoro-sääntö toimi ihan kiitettävästi, tästä kiitokset kys. henkilöille. Mikäli kaikki asennoituvat samalla tavalla, krh-sääntö on ehdottoman käyttökelpoinen tulevaisuudessakin. Lisäksi heittimet ja niiden tuhoamismahdollisuus olivat mielestäni varsin mukavia lisiä peliin.
Kellon tullessa 17:00 ja peliajan huvetessa sain Pandalta käskyn lähteä tukikohtaan. Luvassa oli viimeinen tehtävämme: koska tiesimme loppumätön olevan tuloillaan, lähetti Panda minut, Migogin ja Valtherin tuhoamaan jenkkien heittimet, jotta niistä ei olisi heille hyötyä ratkaisevassa taistelussa. Lähdimme matkaan joskus kello viiden ja puoli kuuden välillä, ja etenimme safezonen reunaa pitkin pelialueen itärajalle, jota myötäillen etenimme aina kaatopaikan reunalle ja pelialueen pohjoislaidalle. Onneksemme vihollisten pääjoukko oli jo lähtenyt tukikohdastaan - jonka sijainnin useampi tiedusteluporukkamme oli aiemmin päivällä selvittänyt - ja pääsimme putsaamaan leirin niistä parista elossa olleesta jenkistä, jotka olivat taakse vielä jääneet (no okei, totuuden nimissä pakko sanoa että vastarintaa eivät kyseiset henkilöt juurikaan harjoittaneet). Putsasimme leirin, pääsimme tuhoamaan vihollisen heittimet (niin paljon kuin niistä olikin vaaraa miehittämättöminä) ja bonarina löysimme vielä saataisen Stars and Stripesin, jonka kiskoimme alas ja otimme mukaamme.
Koska eliminoimiemme vihollisten respa-aika hönkäsi jo niskaan, päätimme ottaa hatkat ja liittyä eeppiseen loppumähinään. Etenimme tynnyrikallion pohjoislaidalle ja siitä edelleen etelään, kunnes saavuimme vähän matkan päähän leiristä, jossa vihollisen ryhmä oli odottelemassa. Pikaisen kontaktin jälkeen otimme jälleen irti noin 50-100m pohjoiseen ja tulimme alas oja-aukealle noin boksin, jossa yksi punainen lippu oli aiemmin sijainnut, korkeuksilla. Pari sanaa vaihdettuamme alueella liikuskelleen oman ryhmän kanssa jatkoimme aukean länsipuolen pusikoihin, josta suuntasimme suoraan etelään: radioviestinnän perusteella vihollinen oli jo tukikohtamme lähistöllä, aivan iholla, ja kuten olimme alun perin uumailleetkin, pääjoukko oli hyökännyt suoraan etelästä - samasta suunnasta, mistä me nyt tulimme. Päästyämme tukikohta-aukean laidalle näimme tilanteen kunnolla: puolustajia oli aivan kourallinen enää jäljellä ja jenkit olivat päässeet likipitäen piirittämään heidät. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä toimintamallia: avasimme tulen ja lähdimme etenemään: itse suoraan eteenpäin, Valther tukenani Migogin koukatessa vasemmalle. Oman kuulaloppuni kohtasin - ironista kyllä - liipasinherkän oman suolatessa minut varmistaessani aluetta. Lopputuloksena kuitenkin saimme kolmeen pekkaan 20-30 jenkkiä eliminoitua, omat puolustajat pelastettua ja osapuolen säästettyä lopulliselta selkäsaunalta - mikä oli lohdullista jenkkien dominoitua koko muuta peliä. Hyvän fiiliksen se jätti ainakin meille kolmelle.
Kokonaisuutena ei peli tietenkään ollut itselleni mikään parhain kokemus, mutta olin toisaalta valmistautunutkin siihen, että organisointipuuhissa joutuu omasta viihtymisestään hiukan karsimaan, jotta muilla olisi kivempaa. Toivottavasti oma panokseni ei siinä mielessä ollut turhaa. Kaiken kaikkiaan kuitenkin peli onnistui melko hyvin, ja tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin seuraavia tapahtumia järjestäessä.
