Kirjoittaja Aihe: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?  (Luettu 13722 kertaa)

Poissa Pajune

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 40
Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« : 02.01.08 - klo:16:48 »
Nonniin. Heti, kun lopetin organisoinnin Maatilalla, tapahtuu hirrrrveitä.
Uskon, että nuoretkin osaavat harrastaa vastuuntuntoisesti ja vakavasti, mutta silti suurin osa nuorista pelaajista ryntää metsään räiskimään kuin viidakon asukki.
Kovalla äänellä lausuttu käsky hiemankin vanhemmalta pelaajalta laittaa nuoremmalle palan kurkkuun ja vaientaa kuuntelemaan.
Puhutaan nyt siis ikähaarukasta 12-15, vanhempia Maatilalla on harvoin. Vaikka monet tältä ikähaarukalta väittävät hoitavansa pelit täydellä järjellä, silti mitä järjettömimmät keksinnöt ovat tulleet juuri tuolta ikähaarukalta.
Kummallisen maagisesti juuri se ajatusmaailman vakautuminen ja vakavoituminen, sekä laajempikantainen ajattelu oman harrastuksen suhteen on kehittyneempi vuoden ikäeron heitolla. Hämmästyttävää, mutta näin se vain on. Ja mikä harmillista, yleensä se järkevöityminen vaatii sitä ikää.

Nonniin itse asiaan. Siis ongelmahan on se, että Maatilalla ei ole (eikä ole vähäänaikaan ollutkaan?) järkevää organisointia. Tunsin vetäväni pelejä yksin aikanaan, joka latisti ainakin omaa tunnelmaani. Yksin on todella vaikea saada hallittua apinalaumaa, joka kaikenlisäksi pelin alkaessa tulee jakautumaan kahteen laumaan.

Nyt ihan oikeasti, Maatila on todella hyvä pelipaikka. Itse olen pelannut yli 2 vuotta siellä.
Jos nyt vain saisimme täysijärkisen (vähintään 15-vuotta täyttäneistä ulospäin suuntautuneista henkilöistä) organisaation kasaan, homma toimisi.
Meitä tulisi olla kuitenkin useita, sillä joku ei aina kerkeä paikalle. Homma siis vaatii jonkinnäköistä sitoutumista, tai pelejä on pidettävä satunnaisesti, joka hämmentää muuta pelaavaa kansaa.
Jos pelit olisivat säännöllisesti sunnuntaisin klo 12.00, ja pelipaikalla vähintään kaksi kovaäänistä (kriteerit täyttävää) organisaattoria, homma toimisi.

Toinen, mitä ainakin itse vaatisin pelaajilta, olisi nämä hihanauhat. Olen kuunnellut "kyllä me ilman hihanauhoja pärjätään" lässytystä todella pitkään. Jotenkin silti tulee riitaa siitä, että random erkki ampui random paavoa vaikka tämä oli samalla puolella. Tämän jälkeen saa off-gamella kuunnella "**ttu se random erkki on kyllä ohmo ku ampuu omii **ttu! ***tanan puusilmä!".
Se, että kaikilla olisi hihanauhat, ei tarkoita, että omien ampumiselta vältyttäisiin. Mutta auttaisi silti todella paljon asiaan.

Tuli taas nyt jupinoitua mitä sattuu, mutta koittakaa nyt löytää se pointti.
Siispä, kipin kapin organisaatio kasaan ja Kuusiston Reijolle puhumaan siitä, kuinka homma hoidettaisiin ilman suurempia komplikaatioita!
« Viimeksi muokattu: 02.01.08 - klo:17:16 kirjoittanut Pajune »

Poissa Pajune

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #1 : 02.01.08 - klo:17:08 »
Tulin lukeneeksi täällä käytyä keskustelua ikärajoista: http://forum.jarvenpaa-airsoft.fi/index.php?topic=817.0

Joten keskusteluun Maatilan elvyttämisestä saa liittää tuon kinastelun ikärajasta ja siitä, pitäisikö Maatilan yhteyteen vetää jokin ikäraja.
Vaikka 15-vuoden ikä ei periaatteessa todista mitään pelaajasta, jää ne jääräpäisimmät jantterit tämän k15 ikärajan ulkopuolelle.

Poissa Miqzu

  • T-Uhka
  • Puuhapete
  • ****
  • Viestejä: 1133
  • Kielioppinatsi
    • Mun fotobuketti
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #2 : 02.01.08 - klo:17:35 »
Organisointia maatilalla on ollut jopa sinun lähtösi jälkeen, lähinnä siis minä ja decoil, joskus myös Morabn olemme pitäneet pelejä pystyssä. Tuona sunnuntaina kukaan meistä ei päässyt paikalle samaan aikaan pidetyn Milsim Bootcampin takia, jolloin organisointia ei käytännössä ollut ollenkaan.

Itse olen todellakin sitä mieltä, että maatilan pelit pitäisi käynnistää uudestaan. Olen myös kiinnostunut mahdollisesta organisaattorin pestistä, johon minulla kokemustakin on jonkin verran.

Hihanauhat olisivat tietty hyvät, toinen asia vain että mistä niitä saadaan, tai pikemminkin, millä rahalla. Tietty osalla on hihanauhat Järvenpää-airsoftin puolesta, mutta suurimmalla osalla ei.

Ikäraja on mielestäni vähän kaksipiippuinen asia. Toisaalta K15 saattaisi karkoittaa aika monta pelaajaa, mutta toisaalta pelit saattaisivat parantua, ja ikäraja tuoda vanhempia harrastajia mukaan. Ja nuorempia pelaajia varten on tietty Kaakkola. Täytyy kuitenkin myös muistaa, että osa F**k you -sotkun osanottajista oli myöskin yli 15-vuotiaita.
Keski-Uudenmaan airsoft-skenen virallinen romaanikirjailija, toisinajattelija ja poliittinen aktivisti

Poissa Pajune

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #3 : 02.01.08 - klo:18:07 »
Hihanauhojen saanti riippuu pitkälti Järvenpään airsoftyhdistyksen toiminnasta Maatilalla. Jos koko organisaatio kuuluisi Järvenpään airsoftyhdistykseen, hommahan ei olisi ongelma. Itse liityn yhdistykseen vihdoin, jos tämä pelipaikka saadaan takaisin aktiiviseksi.
Eikä 10€ hinta hihanauhoista voi/saa/luulisi horjuttavan softaajan budjettia.

Ikä on todellakin hieman kaksipiippuinen juttu, mutta silti suurin osa pahimmista sekoilijoista on alle 15 vuotta, ja toisaalta se veisi myös osan pelaajista, ja tätäkautta taas ehkä pelaajien 15-vuotta täyttäneitä pelitovereita.

Kunhan nyt kunnollisen organisaation saisi kasaan homma lähtisi rullaamaan. Otin Reijo Kuusistoon, eli sc."Maatilan" omistajaan yhteyttä. Ilmeisesti Stirling on ollut hänen kanssaan yhteydessä käyden keskustelua pelipaikasta ja Reijo on ehdottanut pienimuotoista palaveria asiaa koskien.

Poissa stirre

  • webmaster, vpj
  • Hallitus/Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 1680
  • Lumberjack Commandos
    • Järvenpää-airsoft
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #4 : 02.01.08 - klo:18:15 »
Hallitus is working on it right now ja asia otetaan esille hallituksen miitissä ensilauantaina. Ja toivottavasti saamme asian kasaan mahdollisimman nopeasti.
Kuka tuo aseen veitsitappeluun? -Voittaja.

Poissa Pajune

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #5 : 02.01.08 - klo:18:24 »
Vielä ikärajaan, niin linjani on myös se, että ei k15 rajaa loppupeleissä. Veisi liikaa pelaajia, kunnon organisoinnilla nuorimmatkin nakerot kyllä pysyvät aisoissa :)

Poissa stirre

  • webmaster, vpj
  • Hallitus/Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 1680
  • Lumberjack Commandos
    • Järvenpää-airsoft
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #6 : 02.01.08 - klo:19:01 »
Itse kannattaisin ikäraja linjaa itseasiassa osittain. Joskus meidän vanhusten on vain mukavampi pelata oman ikäisten ja meitä vanhempien seurassa, etteivät ole nuo 13 vuotiaat mukana roikkumassa. Älkää te alle 15v ikäiset ottako asiaa kuitenkaan liian vakavasti, vanhempina ymmärrätte ettei aina jaksa itseään nuorempien juttuja. Pääosin kannatan ikärajattomia pelejä, kyllä se porukka pysyy aisoissa jos vaan organisionti toimii. Joskus tietenkin tullaan järjestämään jotakin ikärajallista speciaalijuttua, mutta tuskin näitäkään kovin usein tulee.
Kuka tuo aseen veitsitappeluun? -Voittaja.

Poissa Kalaq

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 1106
  • Lumberjack Commandos
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #7 : 02.01.08 - klo:19:13 »
Hihanauhoista: se kuka väittää, että ei voi laittaa muutamaa euroa peliin ja hakea kangaskaupasta metriä kahta eri väristä kangasta, voi miettii onko airsoft hänelle järkevä harrastus. Metri sinistä kangasta maksaa jotain euron. Joka ainoasta kaupungista löytyy kangaskauppa ja jos ne vanhat adidaksen verkkarit sattuvat olemaan pienet niin eikun ratkomaan.
Talking to you is like clapping with one hand

Poissa Ranssi

  • Rahastonhoitaja
  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 1299
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #8 : 02.01.08 - klo:19:42 »
No ikäraja-asioissahan olisi hyvä luistaa niiden kohdalla joista on kokemusta, että osaa käyttäytyä.

Poissa stirre

  • webmaster, vpj
  • Hallitus/Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 1680
  • Lumberjack Commandos
    • Järvenpää-airsoft
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #9 : 02.01.08 - klo:19:46 »
No ikäraja-asioissahan olisi hyvä luistaa niiden kohdalla joista on kokemusta, että osaa käyttäytyä.
Jos jotain K-15/16/17/18 juttua järjestetään, ideana siis pitää vanhemmalla porukalla hauskaa, (Ilman nuorisoa) ei ikärajoista pahemmin jousteta. Normaaleissa ikärajallisissa peleissä joustoa tulee tottakai, jos vaan kirjoitusasu mankumisessa on kunnossa.

Tarkoittaen siis,
1)lauseet alkavat isolla kirjaimella ja loppuvat yhteen pisteeseen.
2)kirjoittaa edes kohtuullista suomea, eikä mitään "Pääsex mä tonne q oon jo 13v ja osaan käyttäytyy tosi hyvin niiqn"-tekstiä.
« Viimeksi muokattu: 02.01.08 - klo:20:13 kirjoittanut stirling »
Kuka tuo aseen veitsitappeluun? -Voittaja.

Poissa K1W1

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 144
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #10 : 05.01.08 - klo:13:20 »
Itse en täällä ole koskaan käynyt, mutta koska kaipaisin vaihtelua Kaakkolaan, niin toivoisin, että saisitte sotkun selvitettyä ja käynnistettyä pelit uudelleen. K15 ikäraja ei olisi meikäläiselle este, mutta se karsisi melkosesti pelaajia pois. Eikö voisi ottaa samaa käytäntöä, kuin Kaakkolassa, eli jos huomataan joku pelaaja joka ei selvästikkään osaa käyttäytyä asiallisesti varoituksista huolimatta, niin armotta kickbannia vaan. Sitten kyselisin sellaista, että mikäli pelit käynnistetään uudelleen, niin onko täällä maatilalla biokuulapakko?
-Only The Strongest Will Survive-

Poissa Ritteri

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 44
  • Validus
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #11 : 05.01.08 - klo:13:45 »
Erittäin pitkän tauon jälkeen ajattelin taas joku kerta tulla pelaamaan ja nimenomaan tää "maatila" kuullostas aika kiinnostavalta. Koitan saada tomanin ja epelin kans messii mut jossei netuu koskaan nii autoon mahtuu sit joku muu kyytiläinen, mut katotaa lisää sitte ku asia on ajankohtanen. Nyt vaan ne pelit pystyyn sinne ni vois tulla eka vaikka kattoo millanen meno siel on.
Ei tää voi olla näin vaikeeta.

Poissa Panda

  • T-Uhka
  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 524
  • Jallu/Decoil
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #12 : 05.01.08 - klo:18:16 »
Asiasta ilmoitetaan heti kun saadaan sotku selvitettyä. Sehän on oikeastaan itsestäänselvyys että huonosti käyttäytynyt henkilö saa banaania pelipaikalta ennalta määrättömäksi ajaksi. Aikaisemmin biokuulia ei ole käytetty, mutta tilanne saattaa muuttua mikäli maatila jää Järvenpää-Airsoftin hallintaan.

Jos on jotain kysymyksiä, niin jätetään ne vaikka yksityisviestinä Pajuselle. Tarpeettomat viestit voi jättää johonkin muuhun ketjuun.
Brave is not the one who does not fear, but the one who smothers the fear with pure will.
___________________
T-Uhka

Poissa paasse

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 121
  • Tämä EI ole lelu, Galil AR 7,62 mm
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #13 : 05.01.08 - klo:19:38 »
No ehti se Pajunen tännekin nakertaa uuden aiheen... Katsoppas Pajunen vastaukseni osiosta: menneet pelit ja kohdalta sissimättö.
Allekirjoituksia ei tueta.

Poissa Pajune

  • Käyttäjä
  • *
  • Viestejä: 40
Vs: Maatila jälleen henkiin - oisko mitään?
« Vastaus #14 : 09.01.08 - klo:18:45 »
Doodiin eli tällä hetkellä kiinnostuneita olisi ainakin

Decoil
Miqzu
Paasse
Simon
minä

Ilmoitelkaapa ihmiset jos olette kiinnostuneita organisoinnista, otamme randomisti kiinnostunutta porukkaa mukaan organisaatioon (lähinnä henkilön taustan perusteella).
Kaikki 15 vuotta täyttäneet ja kovaääniset otetaan huomioon.
Lähtökohtanahan on, että pelejä on vetämässä vähintään se 2 organisaattoria per pelikerta homman kunnolla toimiakseen.
Kun porukkaa on tarpeeksi kasassa pidämme kokouksen jossa ja'amme yhteiseen tietoon pelipaikan säännöt ja Reijon laatimat säännöt,
puhumme esim. pelimuodoista yms.

Niin ja joku kyseli;  biokuulapakkoa tuskin tulee.
« Viimeksi muokattu: 09.01.08 - klo:21:14 kirjoittanut Pajune »