Muuta > Intti

KaartJR SPOLK II/10

(1/3) > >>

Patrik:
Ajattelin tässä lomille päästyäni kirjoitella ihmisille omia mietteitäni omasta arjestani puolustusvoimien puolella. Suurimmalla osalla yhdistyksen peleissä käyvistä oma varusmiespalvelus on varmaankin vielä edessä, joten heittelen tänne omia kokemuksiani aina kun kerkeän.

Itselläni kutsunnat olivat vuoden 2008 puolella, joissa myös ilmaisin halukkuuteni päästä suorittamaan palvelusta Kaartin Jääkärirykmenttiin, mieluiten sotilaspoliisikomppaniaan. Kutsunnoissa hehkutettiin paljon Karjalan Prikaatia Vekaranjärvellä - kuulemma perinnesyistä suuri osa esimerkiksi Järvenpäässä asuvista tahdotaan nakittaa sinne. Onneksi itse ei tarvinnut omasta palveluspaikasta kättä vääntää, vaan lautakunta löi palvelukseenastumismääräykseeni haluamani ajan ja paikan - 12.7.2010 Santahamina.

12. heinäkuuta koitti sitten palvelukseenastumispäivä ja matka kohti Santahaminaa alkoi. Kaartin Jääkärirykmentti sijaitsee siis Helsingin Santahaminan saarella. Järvenpäästä paikalle pääsee melko kätevästi junan, metron ja bussin avulla kikkailemalla.

Bussilla porteille päästyäni tulevat varusmiehet siirrätettiin parkkipaikalle odottamaan. Samalla sotilaspoliisit varmistivat jokaisen henkilöllisyyden ja tiedustelivat, onko mukana teräaseita, alkoholia tai huumausaineita. Hetken sai odotella auringon paahteessa, jonka jälkeen saimme pasikyydin muonituskeskuksen eteen. Tästä siirryimme muonituskeskuksen auditorioon istumaan. Hetken odoteltuamme pääsimme jatkamaan matkaa, samalla kun huumekoira nuuhki jokaisen kantamukset. Tämän jälkeen matka jatkui kohti muonituskeskuksen yläkerrassa sijaitsevaa liikuntasalia, jossa saimme tietää oman perusyksikkömme. Itselleni napsahti juuri se haluamani, eli sotilaspoliisikomppania.

Päivän aikana siirryimme omalle kasarmille, jossa täytettiin lappuihin omia tietoja jne. Samalla suoritettiin joukkuejaot alikersanttien kysyessä kuinka paljon cooperin testissä menisi, jos siltä istumalta juoksisi. Samalla kysyttiin myös omaa motivaatiota. Heitin vastaukseksi noin 2500 metriä ja kerroin motivaationi olevan korkealla. Tästä hyvästä napsahti paikka kolmanteen joukkueeseen.

Päivän aikana kävimme hakemassa varusteita - arvatenkin vauhtisäkki tuli täyteen tavaraa. Onneksi varusvarastolta on lyhyt matka kasarmille. Sääliksi käy seitsemättä joukkuetta, jotka majoittuvat muutaman kilometrin päässä aliupseerikoulun tiloissa... Ensimmäisessä erässä saimme muun muassa seuraavat varusteet:

-2 x M91 maastopuku
-Lippis (sorsa)
-Neljä paria sukkia
-Kolme t-paitaa
-Kolmet alushousut
-Sadeasu
-Kumisaappaat
-Kuulosuojaimet
-Varustereppu (sipulisäkki...)
-Komposiittikypärä M/92
-Nahkavarsikenkä, asutuskeskustaistelijan
-Lenkkarit

Melko perusvarustus näin P-kauden alkuun. Hauskimpana toki se, että ensimmäiset kaksi viikkoa hiihdämme lenkkarit jalassa...

Päivän lopuksi tutustuimme tupamme kahteen alikersanttiin ja toisiimme, sekä harjoittelimme jonkin verran toimistokäyttäytymistä, kolmijonoon järjestymistä (kolme vierekkäin, monta peräkkäin) ja punkan tekoa.

Ti 13.7.

Ei mitään poikkeuksellista mainittavaa. Saimme omat henkilökohtaiset rynnäkkökiväärimme, jotka tässä tapauksessa olivat mallia RK 95TP. Tähän lisäksi kolme lipasta, kaksi hihnaa ja puhdistusvälineet. Aseen lisäksi saimme myös suojanaamarit mallia Scott M95.

Ke 14.7.

Pääsimme käymään sotilaskodin infotilaisuudessa. Eli ensimmäistä kertaa sodessa. Emme päässeet vielä tässä vaiheessa liikkumaan omin päinemme varuskunta-alueella, jolloin myös iltavapaat olivat rajoitettu yksikön sisälle.

Pe 16.7.

Perjantaina oli vuorossa lääkärintarkastukset. Kävimme muonituskeskuksen (mukes) liikuntasalissa tarkastuttamassa kuulomme, verenpaineemme, näkömme, pituutemme ja painomme. Tämän jälkeen suuntasimme kohti varuskuntasairaalaa, eli veksiä. Siellä saimme muun muassa kaksi rokotusta, joista toinen oli jäykkäkouristusrokotus ja toinen aivokalvontulehdusta vastaan. Olivat kyllä elämäni nopeimmat kaksi rokotusta. Rokotusten jälkeen kävimme vielä sairaanhoitajan puheilla. Sairaanhoitaja yritti vielä ehdotella itselleni B-luokitusta yläasteaikaisen migreenin vuoksi, vetoamalla muun muassa raskaaseen koulutukseen. Sanoin, ettei mokomaa ole ollut herran aikoihin, jolloin sairaanhoitaja kehotti vielä käymään lääkärin luona. Lääkärin mukaan ongelmaa ei ollut, joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

La 17.7.

Lauantaina oli vuorossa ensimmäiset kovapanosammunnat rynnäkkökiväärillä 150 metrin matkalta. Aikaa meni melko pitkälti aseen tähtäinten kohdistamiseen edellisen käyttäjän jäljiltä. Muutoin ihan hyvä ase makuuasennosta ammuttuna. Vahinko, että muutamat sankarit eivät ymmärrä varomääräyksiä, vaan pyörivät aseiden kanssa miten sattuu jopa makuuasennossa. Käytännössä näissä ammunnoissa ei tehdä käsketyn asian lisäksi mitään muuta. Silti joillain oli tarve irrottaa lipas aseesta omien laukaustensa jälkeen, ilman ammuntojen johtajan käskyä.

Ammuntojen lomassa söimme myös pakkilounaan ampumaradan kupeessa. Ruokana oli nakkikeittoa, vaaleaa leipää, riisifrutti ja mehua. Aivan syötävää ruokaa siis. Kyseisessä tapauksessa olimme siis Santahaminan saarella, jolloin pakkilounas tulee suoraan mukesista tilattuna.

Iltapäivällä kävimme suorittamassa P1-kokeen - toisinsanoen ns. pällikokeen. Kokeessa on kolme 40 kysymyksen sarjaa:

-40 kysymystä kuvioista (täydennä puuttuva pala kuvioon)
-40 kysymystä sanasuhteista (mikä ei kuulu joukkoon jne.)
-40 laskutehtävää

Aikaa kokeen suorittamiselle oli noin 45 minuuttia ja jokaiselle osiolle oli erikseen omat aikarajansa. Suurin osa ajasta meni siihen, kun luutnantti selitti vastauslomakkeen täytön ratakiskosta vääntäen. Kirjaimellisesti. Itse kerkesin vastata noin 25 kysymykseen jokaisessa kohdassa, enkä viitsinyt erityistä kiirettä pitää.

Su 18.7.

Sunnuntaina oli vuorossa omaistenpäivä, johon kuului muun muassa kalustoesittelyä, kasarmin esittelyä ja sotilaskodissa pyörimistä. Ei mitään kovin erityistä kuitenkaan, tavallista kevyempi päivä sentään. Illalla osa meistä kävi juoksemassa parin alikersantin johdolla niin kutsutun kuntsarilenkin. Kuntsarilenkki on noin seitsemän kilometriä pitkä lenkki, joka kiertää saarella. Kun lenkin juoksee 15 kertaa, laittaen puumerkkinsä tarkastuspisteillä oleviin papereihin, ansaitsee yhden kuntoisuusloman. Oli ihan kiva juosta sateessa vaihteeksi. Joskin teki tiukkaa yrittää pysyä teräsmiesalikersantin mukana joukossa...

Ma 19.7.

Maanantai meni melko tehokkaasti MPKK:n auditoriossa istuessa eri oppitunneilla. Kaartinjääkäritoimikunta esittäytyi ja kertoi toiminnastaan varusmiesten hyväksi. (Kaartin Jääkärirykmenttihän on siitä omalaatuinen, että meidän varusmiestoimikunta on todellakin kaartinjääkäritoimikunta. Samoin rykmentissä palvelleet ovat vähintäänkin Kaarinjääkäreitä, eivätkä pelkkiä jääkäreitä.)
Kuljetuskomppanian luutnantti kertoi meille liikenneturvallisuudesta humoristisin sävyin ja yritti saada meitä loikkaamaan kuljetuskomppaniaan peruskoulutuskauden jälkeen. Kuskithan ei todistetusti kävele metriäkään, siitä kertoo muun muassa kuljetuskomppanian oven edessä oleva bussipysäkki...

Liikenneturvallisuusoppitunnin jälkeen juoksimme kiireellä mukesiin syömään, jonka jälkeen pyrähdimme vielä takaisin MPKK:lle kuuntelemaan sotilaspastorin oppitunnin.

Ti 20.7.

Sahara kutsui. Sahara on täynnä hiekkaa. Hienoa hiekkaa. Ainoastaan vesi puuttuu, muuten sitä luulisi uimarannaksi. Kävimme läpi yksittäisen taistelijan etenemismuotoja. Tuttuja juttuja varmaankin jokaiselle kuulasotailijalle:

-Käynti (normaalia kävelyä, lähinnä erilaisiin siirtymiin käytetty)
-Hiipiminen (rullaava, varovainen askellus, hivenen kyyryssä tarkkaillen maastoa)
-Konttaaminen (jokainen on tehnyt joko vauvana tai viikonloppuisin, piippu eteenpäin, tukki kainalossa, jottei piippu dippaa hiekkaan tai lumeen)
-Ryömiminen (lähes sama kuin edellä, mutta entistä matalampana, edelleen piippu eteenpäin, ei mitään leffatyylistä aseen poikittain pitämistä käsissä)
-Syöksyminen (polvet kiittää, noin kolmen sekunnin eteneminen, jonka jälkeen munat turpeeseen suojaisaan paikkaan)

Treenailimme edellä mainittuja etenemällä tietyn pätkän jokaisella tyylillä. Polvisuojillahan ei kuulemma metsässä tee mitään. Saanen olla eri mieltä...

Samalla kerralla kävimme läpi myös ryhmän etenemismuotoja ja käsimerkkejä. Etenemismuotoja mm:

-Avojono (tiedustelijapari edellä L-muodossa, ryhmänjohtaja heidän takanaan, muu ryhmä perässä, välit noin 5 m jäsenten välillä pl. tiedustelijat)
-Kiila (tiedustelijat ja RJ keulilla, muu ryhmä kiilamuodossa)
-Parvi (lähinnä rajoilla ja aukeilla käytetty, jolloin jäljestys vaikeaa (tiedustelijat n. 50 m RJ:n edessä, muu ryhmä hajaantuneena n. 200 m RJ:n taakse molemmille sivustoille, pari perämiestä takana perää pitämässä))

Samana päivänä kävimme toisella 150 metrin radalla ampumassa kaksi RK1 -ammuntaa ja yhden RK2 -ammunnan. RK1:ssä ammutaan viisi laukausta makuulta, jolloin maksimipistemäärä on 50. Itse sain ensimmäisestä 40 ja toisesta 39. Lähinnä tähtäinten kohdistamiseen meni taas aikaa. RK2:ssa ammutaan kymmenen laukausta, jolloin pistemäärä on luonnollisesti 100. Itse sain kellotettua 91. Vähän oli turhaa hajontaa kasassa. Tällä kertaa ampujassa vika todennäköisesti. Kersantti lupasi korkeimman tuloksen saaneille autokyydin kasarmille. 91 pistettä oli kuin olikin korkein pistemäärä, mitä kukaan sai. Vahinko vain, että joukossa oli lisäkseni toinenkin. Kivi-saksi-paperit -kilpailu takasi voiton juuri sille toiselle kaverille, prkl...

Ke 21.7.

Keskiviikkona suoritimme lihaskuntotestit. Melko mukavaa suorittaa kyseiset testit, kun kaikki paikat olivat jumissa eilisestä tetsauksesta. Tuloksia:

-Vauhditon pituus: 235 cm (kiitettävä 240)
-Leuanveto: 9 (kiitettävä 14 ilmeisesti (pariin viikkoon päässyt leukojakaan tekemään, joten näkyi tuloksessa saman tien))
-Vatsat: 44 (kiitettävä 48)
-Selät: 67 (kiitettävä 60)
-Punnerrukset: säälittävät 23 (kiitettävä 38 (kädet aivan saissena edellisestä päivästä)

Kuntotestien jälkeen oli aika hakea seuraava varuste-erä:

-Varsikengät M05 (lomapopot, iskemättömät peräti)
-Pakkassaappaat
-Neljä paria talvisukkia
-Nahkahanskat
-Kauluri
-Viiltosuojakäsineet
-Nallepuku
-Villapaita
-Väliasuja
-Makuupussi + lakanat + suojapussi
-Maastopuku M05 (lomapuku)
-Pakkastakki M05
-Pakkastakki + housut M95
-Talvilakki M05
-Talvilakki M91
-Luotisuojaliivi M05 + kovat levyt
-Varusteliivi M05
 -3x lipastasku (aika perseestä kyseisten taskujen läpät, aina tiellä)
 -mini yleistasku
 -pieni yleistasku
 -iso yleistasku
 -kenttäpullotasku
 -nassetasku
 -reisipaneeli
-Palosuojahuppu
-Alushuppu
-Iso ja pieni reppu

To 22.7.

Torstaina kasailimme kersantin johdolla varusteliivimme ja sijoittelimme taskut samalla tavalla. Itse pääsin olemaan mallinukkena, jolloin kersantti heitteli taskuja omiin liiveihini. Eipähän tarvinnut itse nähdä vaivaa ainakaan.

Samana päivänä heitimme varusteliivit niskaan ja menimme saharaan harjoittelemaan etenemistä jälleen kerran. Täytyy sanoa, että melko pehmeä alku meillä on ollut, kun hiihdämme pitkin saharaa lenkkareissa, ysiykköset päällä varusteliivien ja sorsan kanssa...  Polvet kiittivät kyllä taas syöksymisestä johtuen.

Pe 23.7.

LomaTJ nolla! Mutta sitä ennen... Varusvaihto. Pääsimme vaihtamaan rikkinäisiä tai vääränkokoisia varusteita. Ajattelin vihdoinkin hankkia sipulisäkkiini sen puuttuvan kantohihnan. Tätä ennen olin kantanut mokomaa makuualustan kiinnitysremmeistä. Joskin tuskin enää tulisimme koko säkkiä tarvitsemaankaan, kun saimme uudet reput. Varusvaihto heitti kuitenkin kuperkeikkaa, sillä paikalle päästyämme selvisi, että vaihto koskee vain loma-asusteita. Tämän jälkeen olikin sitten hetki turhaa odottamista, kunnes pääsimme VIHDOIN vaihtamaan likaiset vaatteemme. Pari viikkoa kolmen t-paidan ja alushousujen kanssa ei ole kovin hyvä yhdistelmä kuitenkaan, vaikka onkin vielä siedettävän rajoissa. Onpahan loman jälkeen puhtaat vaatteet odottamassa.

Päivällä treenailimme lippaanvaihtoa pari kertaa. Huvittava puoli on se, että alikersanteilla ja kantahenkilökuntaan kuuluvilla kersanteilla tuntuu olevan eri näkemys siitä, miten lipas tulisi vaihtaa. Alikersantit opettavat irrottamaan tyhjän lippaan ensin, heittämään sen dumppiin tms. ja tämän jälkeen kaivamaan uuden lippaan esiin. Kersantti esitti toisenlaisen ja mielestäni juurikin paremman näkemyksen, jossa ensin kaivetaan uusi lipas, irrotetaan vanha ja hylätään se maahan jalkojen juureen, kiinnitetään uusi ja ladataan ase. Tämän jälkeen vanha lipas voidaan noukkia dumppiin tms. ja ase on nopeammin käytettävissä. Samoin kersanteilla tuntuu olevan eri näkemys varusteliivien taskujen sijoittelusta. P-kaudella jokaisella on oltava samanlainen taskusijoitus liiveissään...

Ja ne lipastaskut. Lipastaskuissahan on tuo BW-tyyppinen kiinnitystyyli, jossa ei sinällään mitään vikaa ole. Taskun muotoilun ollessa löysä ja läpän peittäessä myös taskun sivut, hajoaa pää aina, kun esiin otettava lipas jumittaa kiinni läppään. Vaatii taas perhanasti totuttautumista jenkkitaskujen jäljiltä.

Kävimme jälleen saharassa treenailemassa taistelijaparin etenemistä telaketjuna syöksyen. Tuttu juttu lähes kaikille todennäköisesti:

-1 huutaa "syöksyn"
-2 huutaa "tuen"
-1 syöksyy asemaan
-1 huutaa "valmis"
-2 huutaa "syöksyn"
-1 huutaa "tuen"
-2 syöksyy asemaan
-2 huutaa "valmis"

Se, mikä touhussa on huvittavaa, on se, kuinka suurin osa huutaa valmista, vaikka eivät vielä ole edes asemassaan valmiina ampumaan tehokkaasti. Samoin osa on jo nousemassa ylös ja lähdössä syöksymään ennen kuin huutavat "syöksyn" ja saavat siihen kuittausta tukimieheltä. Kyseistä hommaa voisi rajoitetusti treenata ihan puhkupyssyjen kanssa, jos hommaa treenataan pienemmillä etäisyyksillä. Tällöin väki saattaisi edes osoittaa niillä aseillaan sinne, missä vihollinen on. Nyt suurella osalla piiput olivat aivan minne sattuu, kun jo lähdettiin uudestaan syöksymään. Noh. Toistoilla, toistoilla ja toistoilla. Tosin toistojen täytyy olla alusta alkaen oikeanlaisia.

Loppupäivästä heitimme nollavitoset ja baretit päähämme, lompsimme mukesiin syömään ja särmäilimme kaappejamme tupa-kaappi-ja siisteystarkastusta varten, jonka kapteeni suorittaa ennen lomille pääsemistä. Kuuden pintaan jäpitimme tuvassa kaapit jokaisella tietyssä järjestyksessä ja odotimme kapteenin käyntiä. Suoritin kapteenille ilmoituksen, kapteeni pyörähti tuvassa ja kyseli tupalaisilta, onko muutakin kasvanut kuin sarvi otsaan. Jonkin aikaa tuvassa odoteltuamme kapteeni oli tarkastanut sotilaspoliisikomppanian ja käskyn käytyä juoksimme ulos kapteenin lomapuhutteluun.

Vartin yli kuusi pääsimme lomille ja jäin odottamaan bussia. Santahaminassa kiertää linja 86, joka tulee saarelle porteista sisään, ajaa päätietä sotilaskodin ohi ja käy kääntöpaikalla kääntymässä, jonka jälkeen samaa reittiä saarelta ulos. Suurin osa varusmiehistä kuvittelivat olevansa ovelia ja säntäsivät odottamaan sotilaskodin bussipysäkille. Itse lähdin muutaman muun kanssa kohti portteja ja jäin odottamaan kääntöpaikalle matkaavaa bussia, joka oli kuin olikin lähes autio. Hymy hyytyi niiltä, jotka olivat odottamassa sotilaskodilla, sillä siinä vaiheessa bussi oli jo lähes täynnä lomille lähteviä varusveijareita. Osa kuvitteli olevansa vielä ovelampia ja marssivat kuljetuskomppanian bussipysäkille, joka on bussin kääntöpaikka. Ei se bussi sinne tyhjästä ilmesty, jolloin auto olikin jo täynnä. Puoli seitsemän aikaan pääsimme porteista ulos ja jouduimme vielä odottamaan Hevossalmen sillan kääntymistä takaisin paikoilleen. Varttia vaille seitsemän pääsimme jatkamaan matkaa kohti Herttoniemen metroasemaa. Matka taisi tosiaan koetella bussikuskin hermoja, sillä joku säkki painoi jatkuvasti stop-nappia tai joko nojasi siihen. Loppumatka päästiin onneksi ilman keskeytyksiä.

Sellaiset pari viikkoa näin alkuun. Lähinnä odotan, että saadaan p-kausi loppuun, jonka jälkeen tietää paremmin, mihin tehtävään joutuu/pääsee. Kovasti ovat SPOL-aukkiin pistämässä. Täytyy vähän katsella.

Kyselkää ja kommentoikaa toki, jos on jotain asiaan liittyvää. Yritän niihin vastailla, kun kerkeän. Seuraavat kaksi viikkoa ollaan taas kiinni, mutta sen jälkeen lomat rupeavat toivottavasti pyörimään niin kuin pitää.

Karko:
-

Softa-poju 93:
Helvetin hyvää shittiä, keep it up!

Migog:
Paradise island.

Kalaq:
Hahaa, vapaan kasvatuksen helmet alkaa pilkistää paskakasoista. Ei jeesus ja toi touhu tulee menee kokoajan enemmän kohti perärööriä.

Ehkä off-topiccia mutta sanon silti. Meikäläinen pääsi vielä hautaamaan villakoiria korpeen keskellä yötä ja muuta mukavaa, uusille alokkaille ei saanut edes huutaa. Hienoa touhua.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu